Maailmankaikkeus on pölyä, joka piehtaroi painovoiman tunnelissa.
Pitkän ja ulkoisesti hienon uran tehnyt arkkitehti Antti Kivelä palaa lapsuudenmaisemiinsa viettämään syntymäpäiväänsä. Mukaan on kutsuttu jokainen, ja kutsussa toivotaan vierasseurueen ylenevän illan mittaan vaikkapa merkityksellisiin asioihin.
Piirtäjä on äänten romaani. Puheet ja totuudet kaikuvat suomalaiseen kesäyöhön niin kylän rahvaan kuin äkkirikastuneiden kaupunkilaisten ahnailta huulilta. Mutta kun juhlat ovat ohitse, alkavat viimeiset käyttöpäivät.
Maailmankaikkeus on pölyä, joka piehtaroi painovoiman tunnelissa, arkkitehti Kivelä punnitsee asioita kuin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija. Pauli Loikkasen Piirtäjä kirjoittaa suomalaisen kansankuvauksen 2020-luvulle. Ihminen sulautuu maisemaan, kuin ennenkin ja humaltuu maisemasta, jonka elimellinen osa hän on. – Vain juna ja taksi kuljettavat häntä – vastentahtoisesti – kaupunkiin, jonka tavoista ja tottumuksista hän on saanut jo tarpeekseen.
*
Piirtäjä on Pauli Loikkasen esikoisromaani. Loikkanen on tehnyt työuransa pankki- ja rahoitusalalla eri esimiestehtävissä Itä-Suomessa ja Helsingissa. Kirjailija asuu kotiseudullaan Etelä-Karjalan Parikkalassa.
Kirja ilmestyy 1.10.2019
ISBN 978-952-7130-49-0