Norsu rullatuolissa on fiktiivinen Ruutin elämäkerta

~ e-kirja ~

“Tukisukka kalvaa jalkaa. Vaivaa on kestänyt jo useita päiviä, mutta näillä helteillä se häiritsee Ruutia aivan erityisesti. Hän onkin keksinyt tärykalvoille uuden merkityksen. Ne estävät helteellä sulanutta aivomassaa valumasta korvien kautta suoraan lattialle.”

Kustannus Aarni julkaisee isänpäivän aattona, marraskuun 9. päivä Tiina Hokkanen-Ojan esikoisteoksen Norsu Rullatuolissa.

Norsu rullatuolissa ei ole aivan tavallinen kirja. Sen nimi on  sanaleikki ja viittaa päähenkilön keräilyharrastukseen, josta 1800-luvun käsityöväline on yksi esimerkki, kärsäinen suurikokoinen nisäkäs toinen.

Jos haluat juonellisen kertomuksen, koet luultavasti pettymyksen. Tässä kirjassa ei ole juonta, ja siinä esiintyy monta kertaa sana sinä. Kertoja puhuttelee sanalla henkilöhahmoaan, eli ole rauhassa: et ole sen enempää tulilinjalla kuin syytettyjen penkilläkään. Jotakin kirjassa saattaa olla tottakin ja on tapahtunut kirjan päähenkilölle – mutta sekin saa jäädä sinun luotavaksesi.

Millainen maamme on vuonna 2018? Jos myös politiikassa mukana ollut kirjailija saisi päättää, se olisi tasavertaisten mahdollisuuksien Suomi, kohtaamisten Suomi, humanismin ja huumorin Suomi.

Norsu rullatuolissa  ilmestyy Aarniin e-kirjojen julkaisusarjassa. Sarjassa  julkaistaan vähälevikkistä ja usein poleemista kaunokirjallisuutta, esseistiikkaa ja pakinoita. Löydät kirjat Aarnin verkkokaupasta ja Ellibs -kirjakaupasta.

>> Teos Ellibs -kirjakaupassa (Kirjastojen ostopalvelut)  >>


TILAA AARNIN UUTISKIRJE

Saat tietää ensimmäisenä

Tietosuojalauseke / Hallinnoi