RAUHANTEKIJÄ

Kuusankoski 7.4.2022

Hyvät kirjailijat!

Voiko kirja ja sen lukeminen parantaa? Voi. Kirja voi tehdä sen kaikista kulttuurituotteista parhaiten, oli kysymys sitten fiktion tarjoamasta liikutuksesta tai tietokirjan lisäämästä ymmärryksestä.   

Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainassa on pistänyt meidät jokaisen sanattomaksi. Juuri siksi meidän kulttuurin ammattilaisten pitää tuoda esiin ihmisyyden arvoja, kaikilla käytettävissämme olevilla pehmeillä keinoilla.

Totalitaarisesta, siviileihin kohdistuvasta sodasta kertovat tarinat ovat ihmiskunnan historian vanhinta kertomusperinnettä. Neljä esimerkkiä monoteistisen kulttuurimme ajalta:

Faarao Amenhotep II määräsi yli 1400 vuotta eaa. että kaikki israelilaisten poikalapset on surmattava.  Tästä Mooseksen kansan maanpaosta alkaa niin juutalaisten kuin kristittyjen suuri kertomus. Kaksi ja puoli tuhatta vuotta myöhemmin sitä levitettiin jo pohjois-Euroopassakin. Suomen ainoa oma pyhimys, pyhä Henrik kuoli, koska hän oli tahtonut “ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla”.

Tässä valossa 1860-luvulla Venäjällä levinnyt slavofiilien näkemys Länsi-Euroopan henkisestä ja kulttuurisesta rappiosta ei ole kuin totalitaarisen kertomuksen jatkumoa.  Slavofiilit katsoivat, että Venäjän historiallisena tehtävänä oli parantaa Eurooppa ottamalla se poliittisesti haltuun.  Samaan aikaan Amerikan Yhdysvallat oli jo anastanut sotilaallisen ylivoimansa turvin alkuperäiskansojen viimeisiä alueita ja resursseja, ja suurin osa alkuperäiskansoista oli joko tapettu tai siirretty reservaatteihin. – Prosessissa oli apuna silloinen rauhantekijä, “Peacemaker” eli Colt-revolveri.

Mikään edellä kerrotusta ei kuitenkaan oikeuta nykypäivän totalitaarista sotaa, sitä, mitä näemme nyt Ukrainassa. Onneksemme meillä on myös vahva vaihtoehto:

Antiikin sivistysihanteesta vuosisatojen aikana kehittynyt humanismi  korostaa ihmisyyteen perustuvaa elämänkatsomusta. Esimerkiksi Suomen humanistiliiton periaateohjelmassa vaaditaan ajatuksenvapautta, arvovalloista vapaata ajattelua, pyrkimystä tietoon ja uskonnoista riippumatonta etiikkaa.

Cervantesista ja Rabelaisista alkunsa saanut romaanitaide demokratisoitui 1700-luvun lopusta alkaen ensin porvariskoteihin, sitten koko kansan oikeudeksi, ja  humanistista myötäelämisen kykyä alettiin harrastaa yksityiskodeissa. Lopulta, lukutaidon ja yleisen oppivelvollisuuden ansiosta myös demokratia sai pysyvän jalansijan Euroopassa sekä suuressa osassa maailmaa.

Oikean tiedon rinnalla proosan kertomukset sodan jaloissa kamppailevien ihmisten ystävyydestä, rakkaudesta, luottamuksesta, solidaarisuudesta, selviytymisvaistoista ja sinnikkyydestä ovat niitä, joilla pelastamme maailmamme näinä kuukausina näkemältämme pahuudelta. On tärkeä kirjoittaa myös heistä, jotka eivät pelastu, joiden mieli tai ruumis särkyy tai jotka kuolevat. Aika antaa myös heille rauhan.

KILPAILUKUTSU

Kustannus Aarnin tämänvuotisen kilpailun otsikko on Rauhantekijä. Kutsumme kaikki suomalaiset kirjailijat ja tavoitteelliset kirjoittajat kirjoituskilpailuun ajatuksista ja tunteista, joita sotavuoden 2022 uutisvirta on teissä herättänyt.  Teksti voi olla niin asiaproosaa kuin fiktiota. Se voi sijoittua historiaan, nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Tekstin genre on vapaa.

Tekstin pituus on oltava minimissään 1000 sanaa, maksimissaan 5000 sanaa, eli kyseessä on “novellin/esseen mittainen teksti.” Kilpailuaika on 6.4. – 31.8, ja teksti  lähetetään sähköpostiosoitteeseen rauha2022@kustannusaarni.fi. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Huomaa myös, että kukin osallistuja voi lähettää kilpailuun vain yhden tekstin. Tekstin tulee olla aiemmin julkaisematon paperisena tai digitaalisena versiona.

Kilpailun 10-15 voittajatekstiä ja niiden kirjoittajat julkistetaan ja palkitaan Helsingin kirjamessuilla 27.-30.10.2022. Jokainen voittaja saa palkinnoksi kustannussopimuksen tekstin julkaisusta syksyllä 2023 julkaistavassa Rauhantekijä -teoksessa. Tämän lisäksi voittajat palkitaan Kustannus Aarnin tämän vuoden dystopiajärkäleellä, Anne Martinin Kallioon maalattu laulu.  Toukokuun lopussa 2022 ilmestyvä romaani muuttui Ukrainan sodan myötä pelottavan ajankohtaiseksi. Samalla se on kuitenkin esimerkki juuri niistä kirjoista, jotka hoitavat ja parantavat jokaista, joka sen lukee.

Mielen rauhaa ja ruumiin terveyttä kaikille Rauhantekijä -kirjoituskilpailuun osallistujille!

Pasi Luhtaniemi
Kilpailun sihteeri
Kustannus Aarni

TILAA AARNIN UUTISKIRJE

Saat tietää ensimmäisenä

Tietosuojalauseke / Hallinnoi