Aniara: Tarinoita aivovammaisena elämisen arjesta

“Istun eteisen lattialla kenkä vasemmassa jalassani ja tuijotan toista, kädessäni olevaa kenkää, joka myös näyttäisi kuuluvan vasempaan jalkaani. Kengät ovat olleet minulla jo vuosia ja olen käyttänyt niitä paljon. Voi kamala! Olenko jotenkin kävellyt jo vuosia kahdella vasemman jalan kengällä? Onkohan joku huomannut? Noloa! Kunnes hoksaan hetken kuluttua, että minulla on vasemmassa jalassa oikean jalan kenkä. Se vain ei tunnu mitenkään oudolta, sillä vasemmassa jalassa ei nyt tuntoa juuri ole”

Nimimerkki Aniara sai noin seitsemän vuotta sitten liikenneonnettomuudessa niska- ja aivovamman. Tarinoita aivovammaisena elämisen arjesta on kysely- ja haastattelututkimus, jonka kirjailija on tehnyt eri ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville aivo- ja/tai niskavammautuneille henkilöille – vertaisilleen.

Kyselyyn osallistui 77 henkilöä, joilla on keskivaikea tai vaikea aivo- ja/tai niskavamma. Tämä lisäksi vajaa kymmenen potilasta kirjoitti vapaamuotoiset vastaukset annettuihin kysymyksiin kertoen niissä, millaiseksi arkielämä on muuttunut. Tarinoita aivovammaisena elämisen arjesta kertoo pysäyttävästi, miten arjesta selviytyminen voi muuttua silmänräpäyksessä ylivoimaiseksi kenelle tahansa meistä. Kirja julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Tietokirja, elämäntaito ISBN 978-952-7130-20-9 (e-kirja, tulossa)

Print Friendly, PDF & Email

TILAA AARNIN UUTISKIRJE

Saat tietää ensimmäisenä

Tietosuojalauseke / Hallinnoi