Johdanto
THL:n uunituoreen Terve Suomi -tutkimuksn kertomat luvut ovat pysäyttäviä. Alle 40-vuotiaista naisista yli seitsemän prosenttia kertoo kokeneensa viimeisen vuoden aikana henkistä väkivaltaa. Erityisen vahingoittavaa on kumppanin elämän kontrollointi, joka voi pidempään jatkuessaan rikkoa ihmisen.
Hietamäen mukaan yleisin henkisen väkivallan muoto on lannistamis- tai nöyryyttämistarkoituksessa käytetty nimittely. Toiseksi eniten vastaajat kertoivat kumppaninsa rajoittaneen heidän yhteydenpitoaan esimerkiksi perheenjäseniin, sukulaisiin ja ystäviin.
0. Kuka olet? Sinut tunnetaan hyvin Kaakkois-Suomessa, mutta Tamperelaiselle voi olla hyvä kertoa vähän pohjia.
Taide kuuluu kaikille. Myös taiteen tekeminen kuuluu kaikille.
1. Sovitus on esikoisromaanisi. Olet kertonut, että se lepäsi muodossa tai toisessa siinä kuuluisassa pöytälaatikossa lähes 15 vuotta.
– Etkö löytänyt työn viimeistelylle aikaa?
– Mistä ensimmäinen ajatus romaaniin syntyi?
– Luetutitko käsikirjoitustasi näinä vuosina muilla?
– Mikä sai sinut rohkaistumaan, että tarjosit Sovitusta kustantajalle?
2. Sovitus on ihmissuhderomaani. Se kertoo yhdellä tasolla kirjan minähenkilön, Katariinan ja Rainen rakkaustarinan, kolmesta intensiivisestä vuodesta.
– Mikä Katariinan ja Rainen tarinassa on erityistä, että se oli pakko kertoa?
Tähän on hyvä laittaa vähän faktoja. THL:n tuoreesta tutkimuksesta Hyvä Suomi, jossa tutkittiin parisuhteen henkistä väkivaltaa. THL julkaisi viime tiistaina siitä hätkähdyttäviä tietoja. Alle 40-vuotiaista naisista yli seitsemän prosenttia kertoo kokeneensa viimeisen vuoden aikana henkistä väkivaltaa. Erityisen vahingoittavaa on kumppanin elämän kontrollointi, joka voi pidempään jatkuessaan rikkoa ihmisen.
3. Kirjan takakannessa lukee, että kirja on sairaskertomus.
– Kuka tässä on sairas?
– Onko sairaita sittenkin kaksi?
4. Katariinan ja Rainen ihmissuhde on kuin noidankehä. Sivistyssanakirja määrittelee sanan tilaksi, josta ei ole pääsyä, itsestään jatkuvaksi ja vaikeutuvaksi tilaksi.
– Mikä saa Katariinan palaamaan suhteeseen uudestaan ja uudestaan? Miksi hän ei lähtenyt suhteesta?
5. Mika Waltarin Haluatko kirjailijaksi vuodelta 1935 on kirjoitusoppaiden klassikko. Siinä hän neuvoo kirjailijoita ohjeella ”kirjoita siitä, minkä parhaiten tunnet?”
– Onko tämä kirja omasta elämästäsi?
– Miten keräsit kirjan aineiston?
6. Sovitus on jännitysromaani eli eräällä tavalla dekkarin vastakohta. Kun dekkarissa ruumis löytyy kirjan alussa ja tekijä selviää lopussa, Sovituksessa tekijä vapautuu kirjan alussa vankilasta tapettuaan miesystävänsä ja kärsittyään puolet rangaistuksestaan. Ja kysymys ei ole siitä, mitä tapahtui, vaan miten ja miksi.
– Kuinka selvää oli, että kirjoitat juuri jännitysromaanin? Kävikö dekkari, murhamysteeri missään vaiheessa mielessä?
7. Sovituksen työnimi oli vielä puoli vuotta sitten Seitsemän. Nimi viittaa samanaikaisesti seitsemään vuoteen ja seitsemään päivään.
– Seitsemän vuotta olivat kolme vuotta Rainen kanssa ja neljä vuotta vankilassa. Mikä sai Katariinan kestämään neljä vuotta vankilassa?
– Mitä seitsemänä päivänä tapahtuu?
8. Katariinalla on vahva turvaverkko, äiti, isä, ex-puoliso Pekka ja hyvä ystävä Anna.
– Voiko tätä kirjaa kuvata lopulta selviytymistarinaksi?
“Näin vieressäni miehen, jonka kanssa olin rakentanut nuorena elämääni ja johon luotin edelleen. Miksi polkumme olivat kulkeneet niin eri suuntaan? Miksi minä olin eksynyt niin pahasti omaltani? (…)
Katseemme etsiytyivät toisiimme. Vaikka erostamme oli kulunut jo lähes kymmenen vuotta, tiesimme molemmat, ettemme olisi koskaan täysin yksin. Kaikesta kokemastamme huolimatta tukisimme aina toisiamme.
Kuin hiljaisesta sopimuksesta käännyimme jälleen katsomaan kalliolle.Lapset ilakoivat keskenään ja kevätaurinko lämmitti kevyesti poskiamme.
9. Kun kirjan nimi Sovitus löytyi lopulta, se oli intuitiivisesti selvä ja oikea.
– Kenelle Katariina sovittaa kirjassa tekonsa?
10. Viimeiseksi on kysyttävä tulevaisuudesta.
– Löytyykö pöytälaatikosta – tai kirjoituspöydältä – vielä jotakin, josta kustantajan olisi hyvä tietää?