Kuinka “De okuvliga” kääntyi “Pohjanpoluksi”

Itäpohja vai Pohjanmaa? Pohjanpolku vai Pohjanmaan rantatie? – Kustannustoimittaja kysyy ja vastaa.

Kustannustoimittaja ja kääntäjä ovat aitiopaikalla, kun tutkimusteos tai romaani kertoo historiasta. Näin pääsi käymään minullekin, Lars Strangin uusimman teoksen kustannustoimittajana.

Kustantamoni Aarni päätti vuosi sitten kustantaa Lars Strangin toisen historiallisen romaanin De okuvliga suomenkielisen painoksen. Alusta saakka minusta tuntui, että kirjan nimen suora suomalainen käännös Lannistumattomat toi suomalaiselle lukijalle vääriä mielleyhtymiä Clint Eastwoodiin ja italowesterniin. Siksi päätin hakea kirjalle uutta suomenkielistä nimeä.

De okuvliga on kertomus kahdesta veljeksestä, joista toisen perhe pakenee 1714 venäläisiä Ruotsin Uumajaan, toisen Keski-Pohjanmaan metsäpirtteihin. Kirjassa tehdään hengen hädässä matkaa pitkin reittiä, joka tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Pohjanmaan rantatie.

En muista tarkalleen, missä vaiheessa löysin termin “Norrstig”, jolla ruotsalainen tutkimus kuvaa Ruotsi-Suomen aikaista kärripolkua Varsinais-Suomen Vehmaalta Tornion  kautta Tukholmaan.  Sana kiinnitti kuitenkin heti huomioni. Sen suoraa käännöstä, Pohjanpolkua, käytettiin kuitenkin vain satunnaisesti joissakin suomenkielisissä dokumenteissa. Keskusteltuani kirjailijan ja  kääntäjä Tanja Heiskasen kanssa asiasta päädyimme nimeämään De Okuvliga -teoksen uudestaan suomen kielellä nimellä Pohjanpolku.

Päätös avasi samalla ikkunan historiantutkimukseen.

Pohjanpolku kertoo ensinnäkin “Pohjasta”, joka oli Ruotsin vallan aikainen yleisnimitys Västerbottenille, Norbottenille ja Österbottenille. Näistä Österbotten tunnetiin 1700-luvulla alussa myös Korsholman linnalääninä, joka ulottui Vaasan eteläpuolelta Perä-Pohjolan Kuusamoon saakka. – Itä-Pohja tarkoitti siten kaikkia Suomen nykyisiä Pohjanmaita, Koillismaata ja Kainuun maakuntaa. Koko tämä alue oli osa Ruotsia niin kuin valtio ymmärrettiin ennen kansallisvaltioiden syntyä.

Mitä Suomi sitten oli vuonna 1714, Ison Vihan pyyhkiessä yli Itä-Pohjan ja ulottuessa Länsi-Pohjan rannikkokaupunkeihin saakka? Suomea ei ollut käsitteenä vielä tuolloin olemassa, oli vain Ruotsin Itämaa, jonka pohjoisin osa, Itä-Pohja, oli harvaan asuttua ja köyhää seutua. Länsimainen sivistys sen ruotsalaisena versiona oli ehtinyt vain vaivoin nousta  muutamaan rannikon tervakaupunkiin, joissa vouti piti taloudellista valtaa ja kirkkoherra henkistä.

Vain harva osasi vielä lukea, ja käsitys maailmasta ja todellisuuden järjestyksestä oli kirkon saarnastuolista kuullun sekä merimiesten ja kalastajien  juttujen varassa.  Edes Pohjanpolkua pitkin tieto ei vielä kulkenut kuin korkeintaan harvakseltaan, kuninkaan käskykirjeenä Korsholmasta tai Turusta paikallisille viranomaisille. Kansa, maanviljelijät, käsityöläiset ja kaupunkien porvarit elivät arkeaan niin kuin parhaiten taisivat, kuuliaisesti ja mahdollisimman piilossa hankaluuksilta.

Mitä Ruotsin aika jätti sitten Suomelle perinnöksi? – Hallintoon lainsäädännön ja tapoja, joista 1800 -luvun sivistyneistömme lähti vähitellen rakentamaan uutta kansakuntaa. Kansalle ei juuri mitään.

Vuonna 1714 Kokkolan porvareille ja rahvaalle kävi selväksi, ettei venäläinen odottaisi seuraavaan kevääseen vaan hyökkäisi vielä syksyllä kaupunkiin. Länsipohja ja Uumajan seutu tarjosivat kuitenkin kansalle jonkinlaisen suojan, jos se vain selviäisi Pohjanpolkua sinne saakka.

Ihminen auttoi silloin ihmistä, mahdollisuuksiensa mukaan ja rajoja kysymättä.


Lars Strangin 2. historiallinen romaani Pohjanpolku, julkistusjuhlat Kokkolan Suomalaisessa kirjakaupassa 23.8.2018