21. Kaikki tiet vievät Rooman

Mistä tiedät, minkä näköinen Jeesus oli?


Raamatun mukaan Jeesus syntyi Rooman keisari Augustuksen aikaan. Jeesuksen vanhemmat Maria ja Josef olivat saapuneet Betlehemiin Augustuksen määräämää verollepanoa varten. Jeesus eli reilun kolmenkymmenen vuoden mittaisen elämänsä Rooman valtakunnassa. Mutta oliko Jeesus oikea historiallinen henkilö?


Aineistot

Niihin aikoihin eli Jeesus, viisas mies, sikäli mikäli häntä voi ihmiseksi kutsua, koska hän teki ihmeellisiä asioita ja jonka kertomaa totuutta monet ihmiset uskoivat. Hänen puolelleen kääntyi useita juutalaisia ja muiden uskontojen edustajia. Hän oli Kristus. Ja kun Pilatus oli, korkea-arvoisten miesten suosittelemana, tuominnut hänet kuolemaan ristillä, he, jotka olivat Jeesusta rakastaneet, eivät häntä hylänneet. Heille hän ilmestyi kuolleista nousseena kolmantena päivänä, kuten profeetat olivat ennustaneet ja tämän lisäksi tapahtui lukuisia muita ihmeellisiä asioita. Nämä kristityt, joksi heitä Kristuksen mukaan nimetään, ovat edelleen olemassa.

Juutalaisten muinaisajat 26
Tekijä: Flavius Josephus
Syntyajankohta: n. 94 jaa.
Kieli: kreikka

Olen käsitellyt niitä, jotka on luokseni tuotu kristittyinä, seuraavalla tavalla. Olen kysynyt heiltä itseltään, ovatko he kristittyjä. Jos he myöntävät, olen kysynyt toisen ja vielä kolmannenkin kerran uhaten heitä rangaistuksella, Jos he pysyvät uppiniskaisina, olen käskenyt viedä heidät rangaistavaksi. Olipa heidän rikoksensa millainen tahansa, en epäröinyt rangaista heitä, koska heitä pitää rangaista ainakin jääräpäisyydestä ja joustamattomuudesta. Joukossa oli sellaisia kiihkouskovaisia, jotka käskin lähettää Roomaan, koska he olivat Rooman kansalaisia. Pian itse käsittelyn aikana, kuten tavallisestikin, syytösten lisääntyessä tuli ilmi yhä useampia tapauksia.

Kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta 27
Tekijä: Plinius nuorempi.
Syntyajankohta: . n. 110 jaa
Kieli: Latina

Mutta ihmisapu, keisarin lahjoitukset tai jumalien lepyttely eivät pystyneet hälventämään ikäviä huhupuheita jotka väittivät, että tulipalo oli tahallisesti sytytetty. Lopettaakseen nämä puheet Nero teki syntipukeiksi kansan kristityiksi nimittämät, rikostensa takia vihatut henkilöt, ja rankaisi heitä valikoiduin kidutuksin. Nimitys oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloittanut Tiberiuksen aikana. Turmiollinen taikausko talttui hetkeksi mutta levisi sitten uudelleen, ei ainoastaan Juudeaan, josta paha oli saanut alkunsa, vaan jopa Roomaankin. Kaikki hävettävä ja inhottava näet kerääntyy tänne ja viihtyy täällä.

Keisarillisen Rooman historia 28
Tekijä: Tacitus
Syntyajankohta: 110-luvulla jaa.
Kieli: latina

Jeesuksen kuulustelu ja tuomio

  1. Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Oletko sinä juutalainen kuningas?” ”Sinä sen sanoit”, Jeesus vastasi”
  2. Ylipapit esittivät nyt useita syytöksiä häntä vastaan.
  3. Ja Pilatus kysyi: ”Etkö lainkaan vastaa? Kuulethan, mistä kaikesta he sinua syyttävät.”
  4. Mutta Jeesus ei vastannut mitään. Tämä ihmetytti Pilatusta.
  5. Juhlan aikana maaherra päästi aina vapaaksi yhden vangin, sen, jota kansa pyysi.
  6. Sillä kertaa oli vangittuna kapinoitsijoita, jotka kapinan aikana olivat tehneet murhan. Heidän joukossaan oli Barabbas-niminen mies.
  7. Pilatuksen luo kerääntyi nyt väkijoukko, joka pyysi häntä tekemään niin kuin hänen tapansa oli.
  8. Pilatus kysyi: ”Tahdotteko, että vapautan teille juutalaisten kuninkaan?”
  9. Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä.
  10. Ylipapit kuitenkin kiihottivat väkijoukkoa pyytämään, että hän pikemminkin vapauttaisi Barabbaksen.
  11. Vielä Pilatus kysyi kansalta: ”Mitä minä sitten teen tälle, jota te sanotte juutalaisten kuninkaaksi?”
  12. He huusivat: ”Ristiinnaulitse!”
  13. ”Mitä pahaa hän on tehnyt?” kysyi Pilatus. Mutta he huusivat entistä kovemmin: ”Ristiinnaulitse se mies!”
  14. Tehdäkseen kansalle mieliksi Pilatus päästi Barabbaksen vapaaksi, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi”.

Raamattu, Markuksen evankeliumi 29
Syntyajankohta: noin 70 jaa.
Kieli: kreikka

Tulkitse: Oheiset kuvaukset ovat vanhimmat tekstit, jotka kuvaavat Jeesusta ja kristittyjä. Kuinka varmana voit niiden perusteella pitää sitä, että Jeesus todella oli historiallinen henkilö. Mitä oheisista lähteistä pidät kaikkein luotettavimpana? Miksi?

Jeesus ja Rooman valtakunta

Jeesuksen merkitys Euroopalle on ollut valtava, koska hänen myötään syntyi kristinusko, joka on Euroopan valtauskonto. Omana aikanaan Jeesus oli kuitenkin vain yksi valtakunnan reunamailla toimineista ihmisistä, jolla oli pieni kannattajakunta. Vastaavanlaisia ryhmiä oli useita, eikä se näin ollen herättänyt sen laajempaa liikehdintää Rooman valtakunnan sisällä. Suurvallan kannalta kyse oli pienestä joukosta, jossa epäilyttävintä oli se, etteivät he suostuneet palvomaan roomalaisia jumalia.

Suurvalta nimeltään Rooma

Jeesuksen syntymän aikoihin Rooma oli kasvanut suurvallaksi. Keisari Augustus hallitsi koko Välimerta, mutta myös laajoja alueita Euroopan mantereelta. Augustuksen valtakaudesta alkanutta aikaa alettiin kutsua rauhan ajaksi – Pax Romana, eli roomalainen rauha. Käytännössä tämä tarkoitti rauhallista aikaa valtakunnan rajojen sisäpuolella. Sen sijaan ulkorajoilla oli jatkuvasti yhteenottoja.

Pietarinkirkko ja aukio

Valtakunnan keskuksena Rooman kaupunki veti puoleensa ihmisiä, tavaroita ja myös aatteita eri puolilta valtakuntaa. Jeesuksen seuraajat, kristityt, ovat tästä hyvä esimerkki. Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta Pietari kuoli Roomassa, samoin apostoli Paavali. Tässä vaiheessa kristityt olivat kuitenkin pieni ryhmittymä, jonka vaikutus Roomassa oli vähäinen.

Rooma oli kuitenkin suuri mahdollisuus myös kristityille, koska se oli todellinen suurkaupunki, jonka väkiluku kohosi korkeimmillaan yli miljoonaan asukkaaseen. Vastaavaan kokoon ylsi seuraavaksi vasta Lontoo 1800-luvulla, melkein kaksituhatta vuotta myöhemmin. Roomaan myös pääsi sananmukaisesti teitä pitkin. Hallitakseen valtakuntaa, roomalaiset rakensivat teitä, joista osa (Via Appia) on edelleen käytössä.

Ikuinen kaupunki

Roomaa kutsutaan ikuiseksi kaupungiksi, eikä syyttä. Jokainen Roomassa kävijä pystyy aistimaan niin kaupungin historiallisuuden kuin sen nykyisyyden. Suurkaupungiksi kasvu vaati ennennäkemätöntä kaupunkisuunnittelua ja keksintöjä, jotta miljoonan asukkaan tiivis yhdessä eläminen oli mahdollista.

Rooman keskuksen muodostivat Forum Romanum sekä sen ympärille rakennetut muut forumit, jotka olivat kaupungin yhteistä, yleistä aluetta. Siellä sijaitsivat tärkeimmät jumalille rakennetut temppelit, hallintorakennukset sekä kauppa-alueet. Forum Romanumin vieressä, Palatinus-kukkulalla, oli keisarin palatsi sekä muiden ylimystöön kuuluvien roomalaisten asuntoja. Roomalainen yläluokka asui melko isoissa taloissa domus, kun taas köyhempi väestö asui kerrostaloissa insula.

Roomalaisen talon rauniot, lattiaa ja perustuksia

Antiikin roomalaiset tunnetaan taidosta rakentaa kestäviä ja monimutkaisia rakennuksia, teitä ja kaupungin infrastruktuuria. Veden saaminen kaupunkiin turvattiin akvedukteilla, jotka kuljettivat vettä jopa satojen kilometrien päästä. Pantheoniin, joka on nykyisin katolinen kirkko Roomassa, rakennettiin betoninen kupoli, jonka läpimitta on 42 metriä. Alun perin kaikille jumalille omistettu temppeli on parhaiten säilynyt roomalaisajan rakennus Roomassa.

Tutki: Sanotaan, että me kaikki olemme roomalaisia. Mitä sillä tarkoitetaan? Mikä sinua kiinnostaa Roomassa? Valitse aihe ja tutki sitä.

Roomalaisten rakentama tie, joka yhdisti Antiokian ja Khaliksen kaupungit. Kuvattu nykyisessä Syyriassa lähellä Tall Aqibria.