Ostin Tokmannilta halpaa lateksia kuivaan sisäseinään. Maalasin sillä saunakammarin kattopaneelit, mutta sen jälkeen päätin ryhtyä luovaksi. Olin päällystänyt kammarin uuden ulkoseinän kaksinkertaisella Halltex-levyllä, ja tiesin, että se levy turpoaa ja kutistuu kosteuden mukaan. Oli ajatellut tapetoida seinän, mutta tiesin, että tapettiliinojen saumat saattavat aueta. Päätin siis pohjamaalata saumakohdat Tokmannin lateksilla. Valkoisen tapetin alla ei valkoinen maali niin haittaa, järkeilin.

Seuraavan parin viikon aikana ihmettelin, ettei tapetin saumat kuivu. Päätäni alkoi myös pitempään tilassa oleskeltuani jomottaa. – Ei siis auttanut muuta kuin repiä uusi hieno tapetti alas ja skapata kaikki lateksimaalit puukuitulevyn pinnalta pois. Uusi tapetointi. Päänsärky poistui.

*

Ihminen tekee työkseen virheitä, mutta missä on se ammatti-ihminen, joka kertoo, mitkä virheet haittaavat ja mitkä eivät? Rajaa voi yrittää vetää terveyteen tai turvallisuuteen. Päänsärky tai yskä kertovat, että sisäilmassa on ongelmia, ja nämä on korjattava ensi tilassa, mutta mitä väliä on tapetin avonaisella saumalla tai  kymmenellä kirjoitusvirheellä? On tietenkin ihmisiä, jotka menettävät näistä virheistä mielenterveytensä, mutta virhe voi  silloin olla pikemminkin heissä itsessään. Mitäs nipottavat pienistä.

Ärsykkeeni kirjoittaa tämän yritelmäni määritellä ammattitaito löytyy Suomi-Filmin arkistoista. Yle Arena esitti dokumentin pohjoissavolaisesta kaskenpoltosta, ja filmissä esiteltiin risukarhi -nimisen työvälineen valmistus. Tuo karhi tehdään  halkaisemalla oksaisen kuusennäreen runko kahtia ja latomalla näin halkaistut karhin osat rinnakkain.

Lopputuloksena on maanmuokkausväline, jossa jokainen oksanpiikki sojottaa keskinmäärin kohti maata, mutta kuitenkin, suhteessa toisiinsa, mihin sattuu. Tuossa työkalussa on virheitä niin paljon, että päähän alkaa koskea silkasta ajattelemisesta; kuitenkin juuri risukarhi pystyi satojen vuosien ajan parhaiten kaskettuun maahan, jossa hiiltyneet puunrungot ja kivenmurikat katkovat ja tylstyttävät kaikki järkevät työkalut.

Kun määrittelemme täydellisyyttä, hyvä arviointikriteeri voisikin olla kuusen täydellisyys. Lopputulos eli niin sanottu iso kuva ratkaisee. Kuusen lailla täydellisiä ovat  syöttötuoli-ikäisen ruokailu, jossa velli osuu keskinmäärin suuhun ja keväisin vuotava ruuhi, joka korjautuu turvotessaan vedessä. Niinikään täydellistä on se asenne, millä vaikkapa Kolumbus lähti purjehtimaan Intiana. Mies itse palasi takaisin Espanjaan tietämättä, että oli löytänyt uuden mantereen, mutta teko muutti maailmanhistorian.

Jokainen epätäydellisyys vie ihmistä kohti suurempa tietämystä, viisautta ja taitoja ja jättää sen lisäksi kanssaihmiselle sen tärkeimmän, eli sanomisen ja asian korjaamisen varan.

Mistä me puhuisimme ja mitä tekisimme täydellisessä maailmassa? Kuolisimme tylsyyteen.