Tammien katveessa
28,90€
Kuvaus
Tammien katveessa – Ruissalon monimuotoinen luonto on ajantasainen kokoelma asiantuntijoiden kirjoituksia Ruissalon luonnosta ja sen suojelusta. Saaren ainutlaatuinen luonto muuttuu jatkuvasti niin ihmisen vaikutuksesta kuin meistä ihmisistä riippumattomista syistä. Ajankohtainen muutostekijä on ilmastonmuutos ja sen seurauksena muuttuva eliöstö. Kirjan artikkelit arvioivat muutosten merkitystä Ruissalon luonnolle. Entä kuka oli saaren suojelun pioneeri Thorsten Renvall, miksi kaupunginpuutarha istutti saarelle toistuvasti ulkomaisia lintuja ja nisäkkäitä – ja onko pitkään kateissa ollut hampaaton torasammal jo löytynyt uudestaan?
Luontotiedon lisäksi mukana on henkilöhistoriaa sekä luonnonharrastukseen tai –tutkimukseen Ruissalossa liittyneitä hauskoja sattumuksia.
Kirjoittajat:
Tommi Andersson on biologi ja toimii tutkimusteknikkona Turun yliopiston Kevon tutkimusasemalla.
Sanna Huttunen toimii Turun yliopiston kasvimuseolla sammaltutkijana. Hänen tutkimustyönsä keskittyy sammalten evoluutiohistoriaan, taksonomiaan ja suojelubiologiaan.
Jouko Högmander on turkulainen luontoharrastaja, joka toimi pitkään Metsähallituksen luontopalveluissa tehtävänään valtion suojelualueiden hoito Varsinais-Suomessa.Â
Jouni Issakainen on pitkän linjan biologi, jonka kiinnostuksen kohteita ovat kasvit, sienet, mikrobit ja tieteen tekeminen ymmärrettäväksi. Hän on tutkinut Turun seudun misteleitä vuodesta 2017 lähtien.
Mikko Jokinen on ympäristönsuojelutehtävissä pitkän uran tehnyt ekologi, jonka yhtenä mielenkiinnon kohteena on ollut Saaristomeri ja erityisesti sen saarten luonto.
Ari Karhilahti on eläkeläinen, joka toimi 44 vuotta Turun yliopiston eläinmuseon konservaattorina. Tänä aikana hän teki mm. noin 800 kappaletta Turku TV:n Luonto plus -jaksoja.
Arno Kasvi toimi puutarhurina Upsalan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen jälkeen ylipuutarhurina Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Hän seurasi jo 10-vuotiaana luontoa, esimerkiksi sammakkolajien erilaisia kutumassoja lastenkodin tekojärvessä.
Kari Kaunisto on hyönteisekologian dosentti ja Turun yliopiston biodiversiteettitieteiden laitoksen yliopistotutkija.
Seppo Koponen on vieraileva tutkija Turun yliopiston eläinmuseossa ja eläkkeellä oleva museon amanuenssi, jonka tutkimuskohteena ovat hämähäkit ja hyönteiset.
Jarmo Laine on Turun ympäristönsuojelutoimistosta eläköitynyt luonnonsuojelutarkastaja, jonka työhön on kuulunut Ruissalon pesimälinnuston seuranta.
Jussi Lampinen on luonnon monimuotoisuudesta ja ihmisten luontosuhteista kiinnostunut ekologi ja kestävyystieteilijä. Hän toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.
Markku Lappalainen on luonto- ja ympäristöasioihin erikoistunut toimittaja-tietokirjailija ja Lepakot-lehden päätoimittaja.
Esa Lehikoinen aloitti lintuharrastuksen 13-vuotiaana vuona 1962. Se johti biologian opiskelijaksi Turun yliopistoon ja sittemmin ekologian lehtoriksi ja menetelmäopettajaksi sekä lintuekologian tutkijaksi.
Terttu Lempiäinen on Turun yliopiston kasvisystematiikan ja -ekologian dosentti, joka on erikoistunut kasvijäännetutkimuksiin ja kasvillisuuden historiaan Suomessa ja Venäjän Karjalassa.
Rauno Mannila on eläkkeellä oleva filosofian lisensiaatti, joka on tutkinut mm. hämähäkkien ekologiaa.
Jukka Nummelin on pikkupojasta alkaen Ruissaloa kolunnut luonnonharrastaja, joka teki pitkän uran Turun kaupungin luonnonsuojelutarkastajana ja vastasi mm. kaupungin kalastus- ja riistanhoitoasioista.
Esteri Ohenoja (o.s. Kankainen) on filosofian tohtori, joka opiskeli Turussa 1961-1969, ja toimi sittemmin Oulun yliopiston kasvimuseossa amanuenssina / intendenttinä 1970-2000. Ohenoja asuu Kiimingissä ja jatkaa tutkimuksiaan eläkkeellä.
Kati Pihlaja työskentelee erikoistutkijana (FM) Turun yliopiston kasvimuseolla ja toimii ympäristöministeriön sammaltyöryhmän sihteerinä.
Irene Routio toimii Turun yliopiston eläinmuseossa biodiversiteettitieteiden laitoksella vierailevana tutkijana. Hänen kiinnostuksensa kohteena ovat erityisesti kotilot.
Kalle Ruokolainen on erityisesti Amazonian kasveihin perehtynyt eliömaantieteilijä. Hän työskenteli Turun yliopistossa opettajana ja tutkijana yli 20 vuotta ennen siirtymistään Aarhusin yliopistoon Tanskaan vuonna 2023.
Kimmo Syrjänen on ympäristöhallinnossa päivätyönsä tehnyt kasviasiantuntija. Ruissalo on säilynyt Syrjäsen rakkaana retkikohteena runsaat 40 vuotta.
Ina Tirri opiskeli ekologiaa Turun yliopistossa. Lintuharrastus johti työhön linnustonseurannan tutkimusaineistojen ja linnustoselvitysten parissa, kuten Luonnontieteellisessä keskusmuseossa ja ympäristökonsultoinnin asiantuntijana.
Matti Valta on luontokuvaaja ja lintuharrastaja vuodesta 1965. Valta on julkaissut useita valokuvakirjoja sekä tutkimusjulkaisuja linnuista, kasveista ja kotiloista, monesti yhdessä Irene Roution kanssa.
Jukka Vauras on Åbo Akademin biologisten kokoelmien museomestarin työstä eläköitynyt helttasienitutkija.
Timo Vuorisalo on dosentti ja Turun yliopiston eläkkeellä oleva ympäristötieteen lehtori.
Kirjan julkaisija Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura ry on perustettu 1923. Aktiivisesti toimivan seuran tarkoituksena on herättää ja ylläpitää eläin- ja kasvitieteellistä harrastusta, edistää biologisten tieteiden tutkimusta ja tuntemusta, luonnontuntemusta sekä luonnon- ja ympäristönsuojelua.





