Lars Strang: Yhteen taotut

lehdistötiedote 12.5. – Lehdistötilaisuus torstaina 19.5. klo 13.00, Kokkolan kirjaston Hongellin sali

Hyvä toimittaja!

Kustannus Aarni julkaisee ensi viikon torstaina lähes 400-sivuisen historiallisen romaanin. Yhteen taotut on dekkaristina aiemmin tunnetun (Wsoy 2013 ja 2015) Lars Strangin ensimmäinen historiallinen romaani.  Strang on syntyperäinen kokkolalainen, joka on tehnyt työuransa yritysjohtajana Espoossa ja Tukholmassa.

Kirjailija on koonnut toimittajia varten erilliseen tiedostoon taustatietoja 1600 –luvun Ruotsi-Suomesta ja Pohjanmaan ja Kokkolan seudun elämästä.

kirjan kaikki mediatiedostot: klikkaa kustannusaarni/medialle. Median salasana on

Leoncavallo

LYHYT TEOSESITTELY:

yhteen-taotut-markkinointikuva

Vuosi 1654 oli merkityksellinen Suomelle, jota kutsuttiin tuolloin Ruotsin Itämaaksi. Valtakuntaa oli johtanut siihen saakka Kustaa II Adolfin ainoa tytär Kristiina, ja hänen hallintokautensa oli ollut rauhan, taiteen ja kulttuurin aikaa. Jatkaisiko uusi kuningas Kaarle X Adolf Kristiinan viitoittamaa tietä, vai johdattaisiko hän Ruotsin uuteen sotaan?

Pohjanmaan väki oli 1600-luvulla jumalaa pelkäävää kansaa, ja taikausko ja noitavainot olivat arkipäivää. Onnen määräsi syksyn sato tai sen niukkuus, ja ihmisen paras tuki oli perhe ja ankara työnteko. – Näistä lähtökohdista Lars Strang kertoo nuoren kokkolalaisen Antti-sepän ja karjalaisen orjapiian Ainin tarinan.

Yhteen taotut on historiallinen seikkailuromaani, jonka kerronta ja maailma ovat sukua Mika Waltarille – Strang tavoittaa henkilöidensä kasvutarinaan samaa  vilpittömyyttä ja idealismia. Samalla kirja tuo Suomen historiallisen romaanin kartalle vahvan ja omanarvoisen seutukunnan, ruotsinkielisen Pohjanmaan.

”Kirkkoherra Falander oli poistunut juuri Ainin ja Elsan luota. Hän oli käynyt antamassa heille heidän syntinsä anteeksi, koska aina oli se mahdollisuus, että jompikumpi heistä ei selviäisi hengissä rangaistuksestaan.

”He tappavat meidät”, Elsa kuiskaisi.

”Ole hiljaa…”, Aini tiuskaisi vastaan. ”Me molemmat selviämme kahdeksasta raipaniskusta. Pappi halusi vain valaa meihin uskoa, että tietäisimme, että emme enää rangaistuksen jälkeen olisi syntisiä.”

 

Lisätietoja teoksesta ja kirjailijan haastattelupyynnöt:

Pasi Luhtaniemi
kustantaja / Kustannus Aarni
p. 044 361 3564
pasi.luhtaniemi@kustannusaarni.fi

TILAA AARNIN UUTISKIRJE

Saat tietää ensimmäisenä

Tietosuojalauseke / Hallinnoi