Kuvat tietokirjassa
© Pasi Luhtaniemi, Kustannus Aarni
Kuvat ovat tärkeä osa osa tietokirjaa, riippumatta siitä, mitä kirja käsittelee. Samalla kuvatoimitus on usein kirjan työläin osa. Jotta kirjaan saadaan sen tekstisisältöä parhaiten tukeva kuvitus, tarvitaan osaamista, jota kirjoittavalla toimittajalla harvemmin on.
Törmään kustantajana usein tilanteeseen, jossa kirjaan on suunniteltu ja kenties kerättykin kuvitusta, mutta kuvien laatu on arpapeliä. Kuvia on kerätty eri lähteistä: skannattuna valokuva-albumista, tallennettuna nettisivuilta tai valokuvattuna omalla kännykällä. Joku voi tietää, että kuva tulee skannata vähintään 300dpi:llä, ja toinen tietää, että lehtikuvista ei saa hyvää, koska ne on rasteroitu.
Tässä manuaalissa neuvotaan, miten kuka tahansa voi tarkistaa omalla tietokoneellaan ja ilmaiseksi, että kirjaan suunniteltu kuva on painolaatuinen.
Tarvitset työhön tietokoneen, jossa on jonkinlainen kuvankäsittelyohjelma. Kotimikro-lehti (7/2026) suosittelee tarkoitukseen ilmaista Paint.net -kuvankäsittelyohjelmaa. Ohjelman latauslinkki löytyy tältä sivulta
Sinun tulee myös tietää, mitä ovat tietokoneen kansiot ja tiedostot, ja osaat luoda uusia kansioita sekä tallentaa, siirtää tai kopioida tiedostoja haluamaasi kansioon.
1. Kuvan tiedostotyyppi ja koko
Tärkein kuvan laatukriteeri on koko – mutta mikä koko?
Vaihtoehtoja on ainakin tiedostokoko ja mystiseltä kuulostava dpi, josta ei tässä sen enempää, ja viimeistään taitossa kuva muuttuu millimetreiksi.
Oikealla on tietokoneeni kuvakansiossa oleva kuva. Olen asettanut kansion näyttöasetukseksi ’suuret kuva’, jolloin kaikki kuvat näkyvät kansiossa tulitikkulaatikon kokoisina esikatselukuvina. Saadakseni kuvan tiedot ponnahdusruutuu olen siirtänyt hiiren kuvan päälle. Tutkikaamme ensin tuota ruutua.
Ponnahdusruudun ensimmäisellä rivillä ilmoitetaan kuvan tiedostomuoto. Kun kuva löytyy kansiosta tiff:nä, jpg:nä (kirjoitetaan myös jpeg) tai png:nä, se on tallennettu oikeassa muodossa.
Tietopalkin viimeisellä rivillä ilmoitetaan kuvan tiedostokoko, jonka yksikkö on kilotavu (kt) tai megatavu (Mt). Tiedostokoko on kuitenkin käytännössä hyödytön, kun tutkit, onko kuva kelvollinen kirjaan.
Sen sijaan sinun kannattaa tarkistaa keskimmäiseltä riviltä kuvan pikselikokoa. Kaikki valokuvat muodostuvat pienistä erivärisistä ja -sävyisistä neliöistä, joita kutsutaan pikseleiksi. – Esimerkkikuvassamme on vaakasuoraan 347 pikseliä ja pystysuoraan 497. Kuvan pikselikoko on siten 347 x 497.
Kun tutkit kuvan laatua, sen painokelpoisuuden tärkein kriteeri on kuvan leveys pikseleinä. Leveyden tulee olla vähintään jotakin, riippuen siitä, halutaanko sen olevan yhden palstan kuva, kahden palstan kuva, koko sivun kuva tai koko aukeaman kuva.
Voiko kuva olla liian iso?
Kirjaa tehtäessä kuva ei voi olla koskaan liian iso. Kun graafikko taittaa kuvaa kirjaan, hänellä on sille paikka, johon se sovitetaan millimetreissä. Jos kuvassa on vaikkapa 5000 vaakapikseliä ja se taitetaan yhden palstan kuvaksi, noiden viideen tuhannen värineliön koko vain pienenee eli kuvan tiheys kasvaa. Juuri tätä tarkoittaa ammattitermi dpi (dots per inch – pistettä tuumaa kohden)
Ihmissilmä ei erota yksittäisiä pikseleitä eli värineliöitä, kun ne ovat riittävän pieniä. Tietokonenäytöllä ihmissilmälle riittää 37 pikseliä senttimetrille (94 dpi). Painetussa kirjassa pikselitiheyden tulee olla enemmän kuin 79 pikseliä (200 dpi) senttimetrille.
Onko liian pieni kuva toivoton tapaus?
Liian pieniresoluutioista kuvaa ei voi suurentaa perinteisillä kuvankäsittelyohjelmilla. Esimerkkikuvamme on tallennettu suoraan internetistä – joka on täynnä liian pieniä kuvia. Internetissä käytettyjen kuvien koko on optimoitu näyttöä varten, jotta verkkosivut latautuisivat mahdolllisimman rivakasti. Siksi puhutaan erikseen näyttökuvista ja painokuvista.
Kirjan kuvatoimittajien perustyötä on tarkastaa ensimmäiseksi kirjahankkeeseen kerättyjen kuvien laatu, ja jos muu ei auta, mennä kuvan lähteille. Monet verkkopalvelut, mutta varsinkin museot ja arkistot tarjoavat kuvista painolaatuisia versioita jopa omilla verkkosivuillaan (esim. Finnna tai SA-arkisto) tai perinteisesti tilaamalla. Esimerkiksi vanhat yksityisomistuksessa olevat kuvat löytyvät kuitenkin ’painokelpoisina’ vain kuvaajan valokuva-albumista. Jos muu ei auta, se on tällöin joko kuvattava tai skannattava uudestaan.
Joissakin tilanteissa törmätään myös siihen, ettei laadukasta painokuvaa ole yksinkertaisesti enää saatavilla. Silloin voidaan käyttää – varauksin apuna tekoälyä – Palaan aiheeseen tämän artikkelin lopuksi, pääluvussa Tekoäly ja kuvan skaalaaminen.
2. Riittävä koko kirjan sivutaitossa
Seuraavaksi taitamme kirjaa, jonka koko on 210mm x 270mm. Olemme myös päättäneet taittaa teoksen kahteen palstaan.
Kuvan riittävä pikselikoko riippuu sen käyttötarkoituksesta. Jos kuva halutaan kirjan kanteen, sen koko on oltava nelinkertainen yhden palstan kuvaan verrattuna. Aukeamakuvan koon on oltava vastaavasti kahdeksankertainen.
a) Kokosivun kuvien leveys riittää kansikuvaksi Kuvaa voidaan käyttää esimerkiksi pääluvun aloitusaukeamalla tai kansikuvana. Nämä kuvat brandaavat koko kirjaa tai erillistä päälukua.
b) Kahden palstan kuva on kuva, joka taitetaan sivun reunamarginaalien sisään, ja koska kuva on marginaalista marginaaliin, sen kuvateksti kirjoitetaan kuvan alle. Kuva on vaakakuva.
c) Ylipalstan kuva on kuvakoko, joka jättää myös pitemmälle kuvatekstille tilan vasemmalle tai oikealle puolelle. Kuva voi olla vaakakuva tai pystykuva.
d) Yhden palstan kuvat voivat olla niin vaaka- kuin pystykuvia. Kuvia voidaan sijoittaa rinnakkain useampi, ja niiden väliin jää sopivia tiloja kuvatekstille.
(Yllä esimerkissä käyttämämme nettikuva on taitettu samalle sivulle yhden palstan kuvien kanssa. Sen maksimikoko on 0,5 palstaa, eli kuva on sellaisenaan käyttökelvoton. En myöskään käyttäisi painotyössä sen yläpuolella olevaa vaakakuvaa.)
3. Tekoäly ja kuvan skaalaaminen
Tekoäly on tullut jäädäkseen myös kuvankäsittelyyn, ja kuvan laadun parantaminen sen avulla on houkuttava ajatus. Tässä työssä tulee kuitenkin pitää ymmärrys mukana, varsinkin silloin, kun alkuperäisellä kuvalla on kulttuurihistoriallista arvoa.
Tekoälyllä voidaan suurentaa kuvan resoluutiota, mutta sillä voidaan tehdä myös enemmän. Sillä voidaan luoda kuvaan asioita, joita siellä ei ole entuudestaan. Siksi varsinkin historiakirjoissa sen käytössä on oltava varovainen, ja kuvanmuokkauksesta on ilmoitettava kuvan lähdetiedoissa.
Miksi tekoälyä ei sitten saa päästää irti, tekemään kaikista kuvista täydellisiä?
Inhimillinen kulttuuri ja kaikki sen hienoudet perustuvat ihmisen tekemiin virheisiin ja puutteelliseen tekniikkaan ja työn jälkeen. Tuohon kulttuuriin kuuluu myös sattumat ja ennakoimattomuus.
Valokuva on aina myös osa historiaa. Vanhojen mustavalkokuvien rakeisuus, säilytyksessä tulleet naarmut, tai auringon haalistamat polaroid-valokuvat ovat todisteita kuvaustekniikoista, jotka olivat omana aikanaan korkeaa teknologiaa. Jos häivytämme tuon teknologian puutteet ja virheet, kadotamme jotakin olennaista tuosta ajasta, historiantajustamme.
Kun tekoälylle antaa kuvankäsittelyssä komennoksi yksinkertaisen ”suurenna resoluutiota”, se tekee asian hyvin. Tärkeää on myös suurentaa kuvaa vain sen verran, kuin se on tarpeen.
Kolme kuvaa
Esimerkkikuvamme on vuodelta 1899. Yllä on koko kuvasta nk. näyttökuva. Kuva on riittävä internetin selaajalle, mutta erääseen kirjaprojektiin tarvitsimme kuvaa painolaatuisena.
Käytössämme oli siis ensin pieniresoluutioinen näyttökuva, ja jonkin aikaa näytti siltä, että suurempaa ei löydykään. Suurensimme siksi kuvan resoluutiota ilmaisella Upscayl -AI-työkalulla. Saatuamme työn tehtyä saimme kuitenkin käsiimme alkuperäisestä kuvasta 1200dpi:llä skannatun arkistokuvan.
Alla on kolmen kuvan sarja, joka havainnollistaa, mikä ero on korkearesoluutioisella arkistokuvalla ja Upscayl -tekoälyn tekemällä kuvalla. Suurensimme kuvan keskellä olevan pikkupojan kasvot jokaisessa kuvassa 500%:iin alkuperäisestä saadaksemme kuvien virheet ja ansiot näkyviin.
(1) Käytössämme oli ensin pieniresoluutioinen näyttökuva.
Saimme 500% suurennoksella pojan kasvoista näkyviin kuvan pikselit. Kasvot ovat suttua eikä kasvojen yksityiskohtia kuten silmiä tai korvia voi erottaa.
(2) Perinteinen kuvankäsittelyohjelma ei luo kuvaan mitään sellaista, mitä siinä ei ole valmiiksi, mutta mitä tekee AI? – Suurensimme Upscayl- ohjelman classic -työkalulla kuvan resoluutiota maltillisesti kaksinkertaiseksi. Kuvan terävyys kasvoi huomattavasti. Samalla AI jätti korjaamatta kuvan käsittelyssä aikanaan tulleet naarmut tms. pojan oikelta poskelta ja korvan seudulta.
(3) 1200dpi:n tarkkuudella alkuperäisestä valokuvasta skannattu valokuva on kuitenkin ylivoimainen tekoälyyn verrattuna. AI-korjatussa kuvassa pojan vasen korva on outo ja – ihmiskuvassa tärkempänä – silmän iiriksen valopistettä ei ole.
Kuitenkin, koska kyseessä on 500% suurennos alkuperäisestä, myös tekoälyn terävöittämä kuva on tässä tapauksessa kelvollinen kirjan painokuvaksi.
Hyvä renki mutta huono isäntä, niin kuin sanotaan… Tekoälystä tullaan kirjoittamaan vielä paljon, halusimmepa sitä tai emme.