Viikonlopun vahinko

Olipa kerran sunnuntai-ilta, ei kauankaan aikaa sitten, pienessä kaakkoissuomalaisessa taajamassa. Keski-ikäinen mies katseli ajatuksissaan puoli yhdeksän uutisia. Katse harhaili kirjahyllystä matolla nukkuvassa koiraan ja siitä rakkaaseen vaimoon, joka oli syventynyt lukemaan. Lopulta se tarkentui sohvapöydälle, jonka paperi- ja kaukosäädinsekamelskan keskellä oli myös miehen teräskuorinen puhelin. 

Silloin mies tajusi, millainen vahinko hänelle oli tapahtunut. Hän laski päänsä takaisin sohvatyynylle.

Annamme hänen kertoa kaiken omin sanoin, kuinka kaikki tapahtui: 

***

Perjantai-ilta meni autotallia järjestellessä. Lauantaina öljysin puutarhakalusteita ja sunnuntaina koitin saada peräkärryn valot toimimaan. Kaikki nämä päivät mietin vanhenemista, sitä, onko koirilla rykimäaika, ja naapuriin muuttavien pienten lasten ääniä. Taisin lauleskellakin. Lauantaina, kun huumaannuin pellavaöljyn hajusta, haeskelin myös hyvärytmisiä ja hauskoja lauseita ja virkkeitä.

Niin se vahinko… Lauantain sanomalehden  Ruotsin Akatemia -sotku oli murheellista luettavaa. Elinikäiset akatemiavirat ja sukupolvisidonnaisten arvojen hidas väistyminen ovat asia, johon tukevinkaan some-kampanja ei tunnu purevan. Ajatus siirtyi siihen, kuinka sukupolvet ja luutuneet sukupuoliroolit ovat konkreettisesti läsnä myös omassa arjessani, halusin tai en.  Tulin juuri ennen uutislähetystä  sisään kotiini piian ovesta, suoraan keittiöön. Näin melkein suoraan 1930-luvulle, jossa Fru Jakobsson ripitti  piikaa siitä, kuinka Herra haluaa sinä päivänä Osso Bucconsa.

Ajatus rouvista ja heidän herroistaan  siirtyi luontevasti anteeksi pyytämiseen.

On ihmisiä, jotka eivät pyydä koskaan anteeksi. Ne, jotka eivät tuota sanaa tunne eivät ymmärrä, että anteeksipyytäminen on itsekäs teko. Se on osoitus jonkin oppimisesta, muutoksesta ja henkilökohtaisesta kasvamisesta. Eikö isossa kirjassakin sanota, että se joka pyytää, saa.

Populismi on tuonut ja juurruttanut julkiseen elämään ikävän autoritaarisen oikeassa olemisen eetoksen. Jos olet johtaja, sinun tulee olla oikeassa aina silloinkin, kun tiedät olevasi väärässä, eikä asioita voi korjata enää tämän jälkeen.

Mielikuvat siirtyivät nuoruuteeni. 80-luvun presidenttimme Mauno Koivisto tuli tunnetuksi jahkailevuudestaan ja fundeeraamisestaan, ja jopa nykyinen kestopopulisti Paavo Väyrynen pruukasi tuolloin  nukkua yön yli ennen kuin laukoi viisauksiaan. Suomen presidentti-instituutiossa tämä tietoon perehtymisen perinne jatkuu vahvana, mutta kuinka saisimme palautettua sen toimittajakunnalle ja sille osalle kansalle, jonka korvia tuuli heiluttaa? – Minun oli pakko laajentaa visiota lisää- Itse asiassa Koiviston provosoitumattomuus pitäisi valita Suomen seuraavaksi vientituotteeksi. Tuolla tuotteella  olisi varmasti isommat markkinat kuin äitiyspakkauksella tai koulujärjestelmällämme. Venäjä ja Yhdysvalloissa kysyntää tuntisi riittävän, pienemmistä pahoista puhumattakaan.

Mutta hei nyt – anteeksi – unohdin kertoa siitä vahingosta. Tämä johtuu suoraan vanhenemisestani. Kohta viis-vitosena alan yhä enemmän siteerata Koivistoa, ehkä sopivalla Halos-twistillä, silloin kun haluan olla yhtä nuorekas kuin hän. Sama vanheneminen saa minut googlaamaan yhä useammin sanaa DIY (Do it yourself). Winkkarini on numeroa 7, kännykkäni Nokia c5 ja autoni diesel.

Nämä sanottuani haluan korostaa, että sukupolvi tarkoittaa kahtakymmentä viittä vuotta ja termi viittaa ihmisen evoluutioon. Unohtakaa, nuret, sukupolvi -sanan virheellinen käyttö. Se ei tarkoita seuraavan kevään härpäkemallistoa, vaan isäänne ja ja äitiänne silloin kun he olivat nuoria. Kun unohdatte, pääsette tavoittelemaan ikää, jolloin kevään suurin nautinto syntyy pellavaöljyn vuosisatoja vanhasta aromista.

Niin, se vahinko…

Katselin eilen illalla nokialaistani vuodelta 2010, ja tajusin, etten ollut seurannut sosiaalisessa mediassa ketään koo viikonloppuna. En myöskään ole kokenut vapinoita enkä outoa hikoilua, kuten aiempina parina somettomana viikkona. Olin saanut feromonini, serotonini, dopaninini, testosteronini, estrogenonini ja mormonini jostakin muualta, jota en tiennyt enää olevan olemassakaan.

Niin että Hello vaan Mark, I am not Your Bisness anymore.

***

Näin mies siis päätteli, nousi, nosti housujaan ja poistui paikalta.  Vasta epämääräinen tulevaisuus kertoo, kuinka vähän tai paljon väärässä hän mahtoikaan olla.

 

AARNIN TARINA. permalink.