Perinnetalojen yhteydessä puhutaan siitä, kuinka talon pitää hengittää. Arkkitehtitoimisto Livady sai vuoden 2016 Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon samasta aiheesta. Lyhykäisyydessään kysymys liittyy ns. Terveeseen taloon ja talon sisä- ja ulkotilojen paine-eroihin. Rakentamisen vaihtoehtoja on kolme:

1. Kun sisällä on ylipaine, ilma pyrkii virtaamaan seinärakenteen läpi sisältä ulos. Nykyrakennusmääräysten mukaan tämä on tavoitetila, ja siksi rakentamisen ohjeissa on koneellinen ilmastointi, jolla sisäilma pidetään ylipaineistettuna. Koska samalla erityisesti talvella sisäilma on lämpimämpää eli kosteampaa kuin ulkoilma, puhallettaessa ilmaa seinän läpi ulos kosteus on vaarassa tiivistyä eli kondensoitua ulkoseinään. Siksi rakennuksen sisälle heti sisäverhouksen ulkopuolelle asennetaan muovinen kosteussulku.

2. Kun sisä- ja ulkotilojen painevaihteluista ei remontoitaessa välitetä tai remonttia ei osata tehdä, edellä mainuttu kosteussulku saatetaan asentaa vain osaan rakennusta tai siihen jää vuotokohtia. Jos taloon tämän jälkeen asentaan koneellinen ilmanvaihto, huolimattomuus johtaa riskirakenteeseen, koska ilman läpivirtaussuunta on nyt väärä, eikä veden tiivystymistä rakenteeseen ole kuitenkaan estetty kokonaan. Rakenne alkaa homehtua.

3. Livady palkittiin joulukuussa valistustyöstä perinteisen painovoimaisen ilmastoinnin ja homogeenisten rakenteiden puolesta. Ajatus on yksinkertainen: ei muovia ja luonnonmukaisia rakennusmateriaaleja. Kun luonnollinen paine-ero ulko-ja sisätilan välillä vaihtelee lattianrajasta kattoon ja kesästä talveen, ilma pyrkii joka tapauksessa kulkemaan milloin sisältä-ulos, milloin toisin päin. Vanhat rakentajat tiesivät tämän, ja puurunkoisessa seinässä käytettiin puukuitulevyä, tervapaperia, sahanpurua ja puuta. Homogeenisuus tarkoittaa tässä siten puuperäisiä materiaaleja.

Oman 1929 rakennetun perinnetaloni remontit 1970-2000 on tehty milloin mitenkin, ja vain kaksi kuntotarkastusraporttia 2000 -luvulta sekä omat aistinvaraiset havaintoni vahvistivat, etteivät tumpelot remonttimiehet ole vahingoittaneet tätä taloa. Koska myöskään sanonta, että ‘sitä ei kannata korjata, mikä toimii’ pitää paikkansa, en aio tutkia nykyisiä seinärakenteita turhaan sorkkaraudan kanssa.

Tiesin sen sijaan ostavani viime syksynä talon, jonka ulkomaalaus oli tehty lateksimaalilla 2006. Koska lateksi supistuu kuivuessaan, se oli hilseillyt rumasti, eniten paahteelle ja sateelle alttiilta etelän puoleisilta seiniltä.

Kesäloma menikin sitten telineitä siirrellessä ja skrapatessa. Poistin mahdollisimman tarkkaan vanhan hilseilleen lateksimaalin ja korvasin sen öljymaalilla seuraten mahdollisimman tarkasti maalivalmistajan ohjeita. Nyt, lomien päätyttyä, haluankin poikkeuksellisesti julkaista perinteisen ennen-nyt -kuvaparin. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Olen Happy eli suomeksi Happi.

– Pääsimme siis sittenkin, mutkan kautta takaisin happeen ja hengittämiseen! –

Öljy, toisin kuin muovi, on hengittävä materiaali, koska kuivuessaan luonnonöljypohjainen maali konkreettisesti ‘imee’ ilmassa olevia happimolekyylejä, ja tämä reaktio saa aikaan öljymaalin hitaan kuivumisen. Happimolekyylien ansiosta maali samalla turpoaa eli laajenee, jolloin se tunkeutuu entistä syvemmälle maalattavan puun syihin.

Oli ennen Onnimanni… Hesarin kunnallisvaalien vaalikoneessa yksi kysymys oli, ‘oliko kaikki ennen mielestäsi paremmin kuin nyt’. Tiesin, että vastaamalla tähän kysymykseen ‘kyllä’ löytäisin pian itseni Demareiden, Kepun tai Persujen riveistä (arvokonservatiivit).  Ehkä en tunne poliittista minääni.

Asia on silti näin:

• Kyllä, fysiikan lait olivat ennen paremmin tiedossa kuin nyt
• Kyllä, ennen rakennusmestari tiesi, nykyään arkkitehti visioi.
• Kyllä, olen konservatiivi, kun puhumme taloista.