Mörkölinja

“Tero oli illan keihäsfinaalissa vasta viides. Muuten ilta oli kyllä poikkeuksellinen. Kiira-myrsky nousi kahdeksan jälkeen nopeasti lounaasta, ja tuuli raastoi puuskissa pihan pensaita ja puita. Vaikka sähkötkin pätkivät pahanenteisesti, suurimmilta tuhoilta vältyttiin. Toisin kävi Kymin Huvilan ympäristössä, josta oli seuraavana päivänä vaikea päästä edes polkupyörällä läpi.

Huvilan takana nousee Mustavuori, ja seuraavaksi joenpenkan myötäisesti  löytyykin Mörkölinjan kaupunginosa. Näin elokuisen illan tummetessa tekeekin mieli kirjoittaa vähän yliluonnollisesta, tällä kertaa tyylillä ‘tämä tarina on tosi’.

Entisinä aikoina, kun tehtaat halusivat reissujätkistä vakituisia työntekijöitä sellun keittoon, nuorille ja pystyville ihmisille myytiin pilkkahintaan tontti ja tarjottiin talon rakennusmateriaalit ilmaiseksi. Näin syntyi esimerkiksi kuuluisa Markankylä Voikkaan entisen paperitehtaan vastarannalle. Kymintehtaan viereen syntyi samalla tavoin asuinalue, joka tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Kymintehdas. Synnyinkaupunkini Kajaanin tehtaan viereen syntyi samalla tavalla Purolan ja Suvantolan kaupunginosat, ja Jyväskylään Tourula, Säynätsaloon Haikka.

1800-luvun lopussa Kuusankoskella eli Makkonen -niminen sutari. Tämä kylmäpäisyydestään tunnettu nokikolari halusi aina tehdä toisin kuin muut.

Yllä mainitun Mustavuoren Kymijoen puolen penkka oli karua ja jyrkkää graniittiseinää, paitsi yhtä tasaista ja rehevää notkelmaa. Sinne mietti Makkonen itselleen talonpaikkaa, ja saikin tehtaalta luvan koittaa. Kun hän seuraavan kevään hankikantosilla pääsi lopulta töihin, alkoivat vaikeudet.

Ensimmäiseksi häneltä puuttui hevonen, joka olisi suostunut viemään  hirret perille. Jokainen vanhin ja kuuroinkin luuska teki topin viimeistään silloisen patruunan talon kohdalla. Niinpä Makkonen joutui palkkaamaan viinalla joutomiehiä hommaan. Eto työhön meni useampi viikko, koska väki ei kerran tontilla pyörähdettyään halunnut tulla sinne uudestaan.

Lopulta olivat kaikki tarpeet kuitenkin perillä ja Makkonen aloitti työt. Hänelle oli jo siinä vaiheessa selvää, että yksin hän sen savottansa joutuisi tekemään. Sitkeä kun oli, se ei häntä arveluttanut.

Kivi vyöryi vuoren rinnettä alas ja asettui suurin piirtein siihen koloon, jonka Makkonen oli sille katsonut. Talon paikka alkoi jo vähitellen hahmottua. Elettiin toukokuuta, mutta Makkonen teki töitä yötä myöten. Musta sutari painui tummaa vuoren rinnettä vasten niin, että ainoa valonpilkahdus pimeydessä oli tupakkisätkän halpa hehku. Tauoilla mies mietti ja pohti. Perustuskivet näyttivät ja tuntuivat hyviltä sijoillaan, mutta mikä oli ensin hevoset, sitten kaikki viinamäen miehet säikäyttänyt tästä paikasta? Turhaan hän yritti tunnustella sisintään, olisiko paikassa sittenkin jotakin jumalatonta, niinkuin toiset olivat säikähtäneinä hänelle väittäneet.

Sutari ei päässyt ajatuksissa mihinkään ja tumppasi sätkänsä. Voimia tuntui olevan jäljellä, voisihan vielä yhtä kiveä koittaa, kaikki oli eteenpäin siinä urakassa. Samassa vuoren rinnettä laskeutui työmaalle pieni, tuntematon mies. Tämä pyysi tupakkaa, kun oli pitkään ollut sen hinku. Makkonen kääräisi, kääräisi toisenkin, koska kovin tuntui mies olevan nöyrin mielin. Tuntematon puhui oudosti. Saattoi olla karjalaisia, mutta yhtälailla lännestä tullut. Vai olisiko pojalle juuttunut pienenä peruna suuhun, kun ei sanoista meinannut ottaa tolkkua, Makkonen mietti kummissaan.

Mies istahti nurkkakivelle ja veti ensimmäiset henkoset. ­ –  Meinaatko taloa taha laittaa? mies aloitti. Makkonen ilahtui, kun sai lopultakin juttuseuraa, myönsi auliisti ja nousi sijoiltaan. Hän alkoi kiertää alaa, johon oli torppaansa ajatellut. Tuohon tulisi hellahuone, tulisijan pohja tähän tämän kivirakan päälle,  ja tuohon kamari. Porstua tulisi joen puolelle taloa, olisi siinä kiva vetää aamulla saapikasta jalkaan ja katsella virran tyrskyjä. – Niin innostui Makkonen omista haaveistaan että vallan unohti vieraan ja alkoi puhua jo keittomullasta, jolla laittaisi vielä seuraavana kesänä talon koreaksi.

– Taha et taloa rakenna. Tassa on lasteni hauta.

Sutari  kuuli takaansa  matalan äänen, kuin vuori itse olisi herennyt puhumaan. Pahoin aavistuksin hän kääntyi ja säikähti. Mies oli kasvanut mittaa yli nelimetriseksi jättiläiseksi. Se oli juuri nostanut nurkkakiven kouraansa ja työntänyt leukansa alle. Nyt se kumartui Makkoseen päin niin, että kalman haju ja sieraimista purkautuva raatojen hönkä oli suistaa mitään pelkäämättömän sutarinkin maahan. Sitten tuo musta otus niiasi toisen jalkansa varassa, kierähti ja nousi koko vartensa mittaan. Kivenmurikka singahti pitkässä kaaressa keskelle tiheää kuusikkoa, Mustavuoren toiselle puolelle.

-­ En! Makkonen vakuutti kiireesti mutta killitti hahmoa yhtä uteliaana kuin kauhuissaan. Lähti kuitenkin varulta kiertämään kohti tiheää lepikkoa, jonne arveli ehtivänsä parhaiten karkuun, jos jätti alkaisi käydä päälle. – Mutta mihin minä sen sitten jos en tähän? uskaltautui kysymään sitten vastaan.

Jätti röhisi, hieroi pitkään vatsaansa ja mietti. Sitten hän nosti oikean kätensä ja osoitti kuusimetsää, jonne oli juuri tuupannut istumakivensä. – Tuola on linja, johon saat menna. Jos lupaat pitaa minu tupakissa nii pitkaan ku elat, autan sinua loppujenkin murkoijen kanssa.

Niin sai alkunsa Mörkölinjan työläisasutus. Moni mies ja nainen katosi vielä tämänkin jälkeen Mustavuoren rinteille, mutta Makkonen piti mörölle sanansa, ja hänen sukunsa menestyi ja pärjäsi kaikki ne vaaran vuodet, jotka silloin olivat vasta alkamassa.

 

SANOJEN TAKAA. permalink.