Minä, kirkko, valtio ja jumala

“Niin kauan kuin sikiöllä ei ole mahdollisuutta selvitä hengissä naisen kehon ulkopuolella, se on osa naisen kehoa. Ihmisen oikeus päättää itse omasta kehostaan on jakamaton.” (Haukiputaan seurakunnan pastori Teija Liukko Rauhan tervehdyksessä)

Ja höpö höpö. Sikiö on kauttakulkumatkalla naisen kehon kautta. Hän ei ole osa äitiään. Vaan oma persoona. Naisella on lääketieteen avulla mahdollisuus murhata lapsensa mutta väärin se on. Jos kyse olisi äidin autonomiasta ja suhteesta itseensä, puhuttaisiin itsemurhasta.” (Edellisen kommentti Facebook-seinälläni 21.9.2018)

Aborttikysymys nosti eilen Suomessakin taas aika myrskyn. Kysymys oli ensinnäkin monesta eettisestä ja uskonnollisesta arvosta, jotka eivät tunnu pääsevän koskaan sopuun keskenään. Kerronpa asiasta oman näkemykseni – Olisiko sopu uskovaisen ja uskovaisen välillä sittenkin mahdollinen, ehkä jopa naisen ja miehen välinen tasa-arvo.

Kaikkein tärkeintä on korostaa heti aluksi, että jokaisella on oikeus omaan uskoonsa.

Kristinuskossa on kysymys kolmen suhteesta toisiinsa. a) Jumala on viisaus ja oikeudenmukaisuus, ja ihmisen tehtävä on kuunnella ja uskoa häntä. b) Kirkko on instituutio, jossa jumalaa paremmin tuntevat viisaat tulkitsevat hänen tahtoaan ihmisille. c) Ihminen on heikko ja vajaa, ja hänen tehtävänsä on kuunnella ja uskoa jumalaa tai kirkkoa hänen edustajanaan.

Aborttikeskustelussa, kuten katolisen kirkon pedofiliakeskustelussa, kuten vanhoillislestadiolaisten ehkäisynkieltokeskustelussa unohtuu, että kirkko ei ole jumala, eikä sen sana ole siksi jumalan sanaa vaan kirkon sana.

Aina 1800-luvun lopulle saakka suomalaisista vain vain aniharvat, papit ja kirjanoppineet, osasivat lukea. Kylän kirkko ja seurakunnan kirkkoherra oli pitäjän tärkein tietolähde ja auktoriteetti, joka asetti maailman  paikoilleen.  – Kirkkoherran sana oli jumalan sana, ja sen vastustaminen oli mahdoton ajatus.  Tästä kertoo esimerkiksi seuraava sitaatti Lars Strangin romaanista Pohjanpolku (2018, s. 279) Eletään vuotta 1715 Kokkolassa. Ison viha ja venäläisten hyökkäys on ajanut kaupungin kirkkoherran maanpakoon ruotsiin ja seurakunta on ollut jo yli vuoden ajan ilman pappia:

Huoneeseen laskeutui ahdistunut hiljaisuus. Gudrun seisoi paikoillaan suu ammottaen aivan kuin ei olisi kuullut oikein.
   – Tuollainen puhe oli ennenkuulumatonta. Että olisi rukoiltava, siitä he kaikki olivat kuulleet saarnattavan tuhansia kertoja, mutta se, että papin sijaan anottaisiin itse syntejä anteeksi, suoraan jumalalta, ei koskaan voisi toimia.” 

Yleisen lukutaidon kehittyminen 1800-luvulla tarjosi uskovalle Suomelle huikaisevan uuden näkymän. Ensimmäistä kertaa raamattua eli jumalan sanaa saattoi lukea omassa rauhassa ja tulkita, mitä kirja tahtoi kertoa. Gudrunin tyttärienkin rukoileminen helpottui, koska raamattu antoi heidän suuhunsa sanoja, itsenäisesti tunnusteltaviksi.

Uskonnonvapauslaki tuli Suomessa ensimmäisen kerran voimaan 1. tammikuuta 1923. Suomessa oli tuolloin noin 50 uskonnollista yhdyskuntaa eli yhteisöä, jotka tulkitsivat raamattua toisistaan poikkeavalla tavalla.

Laki oli yksi iso askel kirkon ja valtion pysyvälle erolle ja työnjaolle. Myönnettiin, että maallisissa asioissa kuten työn ja perheen asioiden järjestämisessä – vaimon ja miehen oikeudet, lasten oikeudet – yhteiskunnallinen harkinta, jota toteutti viime kädessä eduskunnan lainsäädäntö, oli paras käytettävissä oleva työkalu. Samalla myönnettiin, että ihmisellä on oikeus henkilökohtaiseen uskonnolliseen vakaumukseensa.

Kun nyt siis pohditaan, kumpi on oikeassa, pastori Teija Liukko vai hänelle vastannut  facebook-keskustelija, helppoa vastausta ei  löydy. Puhtaasti luonnontieteen näkökulmasta aborttikeskusteluissa vellova kiista syntymisen hetkestä on epäolennainen, koska jokainen syntyvä solu on kuoleva solu. Toisaalta luonnontiede ei tunne uskon käsitettä sielu, joka on koko aborttikeskustelun tärkein käsite. Eri aikakausina ja eri uskontokunnissa on eri käsitys siitä, syntyykö tuo arvo, eli milloin sielu lompsahtaa sisään sikiöön sen siittämisen hetkellä vai vastasyntyneen ensimmäisen rääkäisyn ja toisen rääkäisyn välissä, vai jossakin tämän välissä, vaikkapa viikolla 12 tai 20.  Yhtä haastavaa on vastata, mitä tarkoittaa Mooseksen kuudes käsky, älä tapa. – Tarkoitetaanko tässä esimerkiksi lapsen henkeä ja terveyttä yli äidin hengen ja terveyden? . Vai onko kuudes käsky tärkeämpi kuin seitsemäs, älä tee huorin, jonka rikkominen on usein väkivaltaa tyttöjen ja naisten oikeuksia kohtaan.

Onkin siis turvallisinta jättää sielu rauhaan ja keskustella lopussa yhteiskunnallisesta ihmisestä. Siitä kansalainen voi olla onneksi vapaasti omaa mieltään:

Timo Soinin toiminta ulkoministerinä on toimintaa hallituksen jäsenenä, ja hallitus on eduskunnan lainsäädäntöä toimeenpaneva elin. Hän ei täten ole toimessaan henkilö Timo Soini, eikä edes kansanedustaja Timo Soini, joilla molemmilla on täysi oikeus ja velvollisuus toimia oman uskonnollisen vakaumuksensa mukaan.

Hallitus ja sen ministerit toimivat sen sijaan Suomen lainsäädännön mukaan, ja heidän toimintaansa valvomme me, kahden sadan edustajamme kautta. Siksi Soinin osallistuminen Kanadan abortinvastaiseen mielenosoitukseen oli  teko, jonka olisi pitänyt johtaa – ulkoministerin vaihtoon.

Eilinen äänestysfarssi ryhmäkurineen ja hallituksen-kaatumis-uhkailuineen oli samalla taas tympeää populismia. Haluaisinkin, että eduskuntatutkijat ja yhteiskuntatieteilijät pohtisivat, mitä tapahtuisi, jos lakia henkilökohtaisesta epäluottamuslauseesta rukattaisiin niin, ettei se salli ryhmäkuria, vaan jokaisen edustajan olisi äänestettävä sydämellään.

Kukin edustaja joutuisi jatkossa pohtimaan henkilökohtaisesti ja omista lähtökohdistaan, mikä on oikein ja mikä väärin. – Sillä samalla sydämellä, joka jäi eilen taas kerran jonkin asenteilla kaivetun poteron pohjalle poljettavaksi.

Pasi Luhtaniemi