Mauno Koiviston muistolle

Presidentti Mauno Koiviston kuolema pysäytti minut kesken pohjois-Suomen vaellusta, ja pakotti istahtamaan alas. Koivisto oli vanha kuollessaan, ja siksi poismeno ei tullut yllätyksenä. Heillä oli myös Tellervon kanssa hyvä yhteinen taival ja paljon rakkautta.

1982 kirjoitin ylioppilaaksi ja 1994 kolme lastani kiipeili silloisen kotini pihakuusessa, ja opetin kirjallisuutta yliopistolla. On ironista, että juuri kun kaikista merkittävimpien vuosien maan isästä kerrotaan jokaisessa ruudussa, istun keskellä pohjoista metsää pelkän pieniruutuisen älypuhelimen varassa, ilman näppäimistönkäyttäjälle tärkeää tuntoaistia, ikänäköisenä kielipuolipotilaana.

Enkeli lentää koiviston ylitse suuret siivet humahdellen, ja hiuskiehkura tipahtaa viereeni puolukkamättäälle. Ei huonopi. Vieressä on terttu talven pakkasen makeuttamia puolukoita, jotka napaan suuhuni. Elämä tässä metsässä ei ole hassumpaa, kiitos teidän vastuullisten valtiomiesten ja -naisten, jotka olette meidän asioita hoitaneet.