Kohti uutta kirjaa, luku 3

Oman käsikirjoituksen runko – juoni eli tarina

© Kustannus Aarni 2018/2019

Harjoitus III / Uuden kirjasi juoni eli tarina ranskalaisilla viivoilla

Kirjoita allekkain ranskalaisilla viivoilla mahdollisimman pelkistettyjä lauseita käsikirjoituksesi rungoksi. Käytä mahdollisimman paljon subjekteja (kuka) ja predikaatteja (tekee). Vältä kuvailuja eli atribuutteja.
Voit lisätä ranskalaisia viivoja mieleisesi määrän, mutta pyri 1-2 liuskan listaan

Uusi kirjani alkaa näin:








Uusi kirjani loppuu näin:

© Kustannus Aarni


Teoria III: Tarkoitteet romaanin rakentamisen apuna

Nyt kun olemme päässeet hyvään alkuun, jatkamme kohti suorasanaista tekstiä ja alamme kysyä, mitä on teksti. Tässä vaiheessa voimme puhua arkikielen termein juonesta eli tarinasta tekstin välttämättömänä lähtökohtana. Meidän pitää kuitenkin välttää yksinkertaistuksia: Maailman nerokkainkin juoni on vain yksi huono romaani lisää, ellei kirjassa ole kiinnostavia, samaistuttavia henkilöitä, maailmaa, johon lukija löytää oman kosketuspintansa ja lopulta – motiiveja ja teema, joilla kirja antaa oman statementin tästä maailmasta.

Kun kirjoitat, ajattele ihmistä, koska ilman ihmisiä tai meidän tavoin ajattelevia, tuntevia ja toimivia henkilöitä romaani ei voi syntyä. Kirjailijana sinun tehtäväsi on löytää kirjasi ihmiset ’tyhjästä’. Tässä luvussa käsitelty työkalu, jolla tähän mahdottomaan tehtävään voi ryhtyä on nimeltään Tarkoite.

Kaikki kieli, niin puhuttu kuin kirjoitettu, on viestintää ihmiseltä toiselle, ja viestin lähettäjä haluaa vastaanottajan ymmärtävän lähetetyn viestin oikein. Yksinkertaisimmillaan tarkoite voi olla leikkivän lapsen pyyntö toiselle: ”Anna tuo nukke minulle.”

Käyttäessään kieltä viestin lähettäjällä on aina jokin tarkoite. Vaikka vastaanottaja eli viestin lukija olisi näkymättömissä, lähettäjällä on käsitys viestin vastaanottajasta, jolle hän kohdistaa tarkoitteensa. Suorasanaisessa kirjallisessa viestinnässä tarkoite on kirjailijan pyrkimys vaikuttaa kirjallaan hänen kuvittelemaansa lukijaan tietyllä tavalla. Kysymme siis ensiksi, mitä kirjailija haluaa teoksellaan kertoa lukijalleen.

3.1. Neljä tarkoitteen tasoa

Jokaisella ihmisellä on tarve olla osa sosiaalisia yhteisöään ja tulla siinä ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Näin on myös kirjailijalla. Jopa vaikeatajuisimmalla minimalisti-runoilijalla on tarve kuulua joukkoon – riisutun, mutta merkityksiltään ja sävyiltään sitä useampaan suuntaan kurkottavan kielen runoilijana.
Tarkoitteet ovat merkitykseltään eri tasoa, samalla tavalla kuin valmiissa teoksessa on eri kerronnallisia tasoja. Kirjan suunnitteluvaiheessa kirjoittajan on hyödyllistä pyrkiä määrittelemään itselleen yksi tai useampi eri merkitysluokan tarkoite. Tämä määrittely auttaa jäsentämään teoksen aineiston keruuta sekä sen rakenteen suunnittelua.

a) Kysymys, mihin haluat vastata – Teeman taso

Perimmäisin kirjailijan tarkoite on yhtä kuin teoksen teema. Joissakin kirjoitusoppaissa puhutaan teeman sijasta myös keskusmotiivista. Tämä on periaatteessa yhtä oikein, ja teema ja keskusmotiivi kannattaa ymmärtää synonyymeiksi.
Teema tarjoaa tulkinnan yhteen todellisuutemme kysymykseen. Se perustelee, miksi kyseinen kirja pitää tulla kirjoitetuksi.

Olen erehtynyt ennen kustantajaksi ja kirjoitusvalmentajaksi ryhtymistä myös kirjoittamaan romaaneja. Oman esikoisromaanini Sokean pisteen teema liittyi syyntakeettomuuteen. Kirja on jännitysromaani/dekkari, jossa löytyy perinteisen kaavan mukaan alussa ruumis. Luonteeni mukaisesti en kuitenkaan halunnut kirjoittaa perinteistä dekkaria, jossa keskitytään poliisityöhön ja siihen, mitä tapahtui. Sen sijaan halusin kirjoittaa teoksen, jossa annoin äänen siviilleille, henkilöille, joista moni oli tietenkin myös mahdollinen murhaaja. Ratkaisu antoi samalla mahdollisuuden tutkia ja tulkita syyntakeettomuuden teemaa.
Kun minulle oli selvää, että haluan lukijani pohtivan kirjan luettuaan syyntakeettomuutta, minun oli helpompaa lähteä rakentamaan romaanin muuta arkkitehtuuria. Kehotankin jokaista kirjoittajaa hakemaan ennen kirjoitustyön vakavaa aloitamista mahdollisimman selkeää vastausta kysymykseen, miksi kirjani pitää tulla kirjoitetuksi? Jos saat kirjoitettua vastauksen yhdellä lauseella, voit onnitella itseäsi.

b) Tapahtumat ja tilanteet, joita haluat esittää – Motiivien taso

Teeman tason lisäksi suorasanaisessa tekstissä – oli se fiktio tai vaikkapa elämäkerta – on aina motiivien taso. Jos teemasta puhutaan puun runkona, motiiveja voisi kuvata sen oksiksi.
Joissakin tapauksissa oksa saattaa alkaa kasvattaa toista, kilpailevaa runkoa eli kasvaa toista teemaa. Tämä on aina vaaran paikka. Jos et itse tiedä, milloin ja miten toinen runkoverso on syytä katkaista ja juurruttaa omaksi kasvikseen, kutsu avuksesi ammattipuutarhuri: luottolukijasi, ateljeekriitikkosi, opettajasi tai kirjoitusvalmentajasi.
Motiivit kiinnittyvät teemaa tiukemmin henkilöihin ja elävät heidän tahdon suunnistaan ja heidän välisistään konflikteista. Suorasanainen teksti saa motiiveista sen kaipaamaa moniulotteisuutta ja -äänisyyttä, ja siksi motiivien suunnitteluun ja kirkastamiseen kannattaa käyttää aikaa ja viitseliäisyyttä.

c) Maailma, johon haluat lukijan viedä – Miljöön taso

Miljöö eli se seutu, ympäristö ja historiallinen aika, johon kirja sijoittuu, on kirjailijan yksi keskeinen valinta. Oma hyvin tuntemasi kotiympäristösi tai lapsuudenympäristösi ovat aina varmoja ja hyviä valintoja, koska tunnet sieltä jokaisen kiven ja kannon. Kotiympäristösi on tärkeä silloinkin, vaikka kirjoittaisit fantasiaromaania tai tieteiskirjaa, koska voit aina ottaa omat kivet ja kannot mukaasi toiseen todellisuuteen. Kaikkea ei tarvitse keksiä tyhjästä. Outo on tehokkaampaa, kun se toimii ja tapahtuu keskellä tuttua.
Omaan ja tuttuun liittyy myös tärkeä tunnemuistin käsite. Ihmisestä ja hänen elämästään kirjoittaminen on aina myös tunteen välittämistä. Kiven pyöreys, kylmyys, lämpö, kovuus – tai mykkyys, arvoituksellisuus – ovat asioita, joista kirjallisuus kertoo. Mitä vahvemmin kirjailija tuntee kiven, josta hän kertoo, sitä varmemmin hän voi vakuuttaa myös lukijansa.
Oma tuttu elinympäristösi on myös ympäristö, josta tunnet ja tiedät ihmisiä ja heille tapahtunutta, kenties pitempiäkin tarinoita ja juttuja. Oma historiasi on oiva paikka aloittaa, kun punot kirjan tarinaa eli vastaat kysymyksiin ”Mitä sitten tapahtui?” ja ”Entä sen jälkeen?”
Paljon lukenut tai elokuvia katsonut voi punoa juonen luonnollisesti myös miksaamalla niistä oman keitoksensa, mutta usein teksti alkaa elää ja tuntua todelta vasta, kun kerrot vaikkapa siitä todellisesta yläasteen musiikinopettajasta, joka heitti ensimmäisellä oppitunnilla kaikki nokkahuilut ulos luokan ikkunasta – Elävä teksti syntyy hyvin usein hetkestä, jonka olet omakohtaisesti kokenut tai kuullut kaveriltasi, ja jonka löydät kirjoittaessasi omasta tunnemuististasi.

d) Hahmot, jotka haluat lihallistaa – Henkilöiden taso

Lopulta, Veikko Lavin tunnetuin sanoja mukaillen: jokainen ihminen on romaanin arvoinen.

Kirjoittamisen liikkeelle paneva voima voi olla, että haluat kertoa ihmisestä, jonka tunnet tai olet tuntenut. Tästä lähtökohdasta kannattaa pitää tuolloin kiinni. Riippumatta siitä, millainen tarina henkilön toiminnasta rakentuu, ja riippumatta siitä, ketä muita henkilöitä ja tahdon suuntia tarinaan ilmestyy, elävä tai elänyt ihminen on aina hyvä kirjan lähtökohta ja keskushenkilö. Tässä vaiheessa sinun ei tarvitse myöskään miettiä, voiko Ainosta kirjoittaa. Kyllä voi. Vaihda Ainon nimi myöhemmmin ja muuta hänen katuosoitteensa ja tyttönimensä toiseksi.

Kirjailijan prosessin, jolla hänen henkilöhahmonsa alkaa syntyä ja saada luonnettavoi tiivistää kahteen sanaan: mielikuva ja tunne.
Mielikuva tarkoittaa ihmistä, jolla on kasvonpiirteet, tapa puhua, luonne ja elämänhistoria. Tunne on kirjailijan henkilökohtainen suhde tuohon uuteen ihmiseen.

Henkilöön liittyvä tarkoite on kirjoittajalle yhtä tärkeä kuin koko teosta järjestävä teema, varsinkin kun ajatellaan kirjailijan motivaatiota kirjoittaa: Se tarjoaa kirjoittajan työlle konkreettisen lähtökohdan: puhuvat, ajattelevat, toimivat ja tuntevat ihmiset.

3.2. Aineiston järjestäminen tarkoitteiden avulla

Kirjoittaja kokee monesti hätää siitä, ettei hänellä ole mitään kirjoitettavaa. Ongelma ei ole vain aloittelevan kirjoittajan. Viidettä romaaniaan kirjoittava saattaa yhtä lailla valittaa, että kaikki aiheet ovat jo koluttu läpi.
Lukevalta ihmiseltä aiheet eivät lopu koskaan. Kysymys on pikemminkin kyvystä irtaantua kirjoittamisen pakosta ja siirtyä toiseen elämismaailmaan. Jokaisen ihmisen on hyvä käydä seuraamassa hyvää teatteria tai vaikkapa lentopallo-ottelussa. Itse nautin joku aika sitten Latela -televisiosarjasta, jossa tamperelaisnuoret rakensivat ja tuunasivat porukalla autoja ja heittivät keskenään ’läppää’ leveällä Tampereen murteella.
Lapsen leikillä ei ole säännöllistä muotoa. Lautapelin maailmasta saatetaan saman tien siirtyä maton reunaan leikkimään haaksirikkoutunutta, jonka jälkeen onkin aika piirtää autio saari puuvärikynillä. Kirjoittajan ei myöskään pidä kiinnittyä yhteen aineiston keräämisen ja käsittelyn tapaan.
On hyvä assosioida. Aineiston keruu, järjestäminen ja ajan antaminen omalle alitajunnalle on romaanin kirjoittamisen perustyötä. Järjestäessään aineistoaan kirjoittajan kannattaa seurata yhtä tai useampaa edellä käsitellyistä tarkoitteista.

Itselleni henkilöhahmot ovat olleet tärkein aineiston järjestämistä ohjaava tarkoite. Toista romaaniani Viattomat kirjoittaessani määrittelin ensin sen teeman, mutta aloin heti sen jälkeen etsiä henkilöitä, jotka voisivat parhaiten kertoa tarinani ja välittää lukijalleni haluamani teeman. Suurikokoinen leikekirja tuli minulle tuolloin tärkeäksi työvälineeksi. Nimesin henkilöni ja annoin jokaisen käyttöön muutaman leikekirjan välilehden. Sen jälkeen pyysin kuvannollisesti heitä täyttämään nuo sivut omilla materiaaleillaan.
Tämän jälkeen jatkoin aineiston keruuta ja järjestämistä: selasin sanomalehtiä, viikkolehtiä, ilmaislehtiä, mitä tahansa, minkä saatoin leikata ja liimata saksilla talteen. Henkilöiden sivut aloivat täyttyä milloin omakuvilla, milloin sisustuskuvillaan tapettimallistosta, jota henkilö piti viehättävänä, milloin hänen mieliväreillään tai merkinnöillä juoksupäiväkirjasta. Joku henkilöistäni leikkasi talteen mielipideartikkeleita, jotka kiihdyttivät häntä. Toinen kirjoitti omalle sivulleen miellyttäviä ja kiinnostavia naisten nimiä. Aloin myös kirjoittaa henkilöharjoitelmia eli tutkimaan, miten henkilöt puhuivat, ja millaista kieltä ja ilmaisuja he käyttivät.
Yksi leikekirjan kuvista oli kuva vanhasta naisesta omassa keittiössään, pöydän ääressä. Tuosta naisesta muodostui nopeasti yhtä henkilöäni ja hänen luonnettaan ja puhetapaansa määrävä. Minulle syntyi vahva tunne, että kaikki muu tästä henkilöstä keräämäni kiertyy kyseisen valokuvan ympärille.
Samassa leikekirjassa annoin omat välilehdet myös kertojan käyttöön. Noille lehdille asettui kuvia, karttoja ja havaintoja romaanin miljööstä. Teemaa varten kirjoitin lopulta yksittäisiä aforismin tyylisiä lauseita välilehdelle, jonka nimesin yksinkertaisesti sanalla Kirjailija.

3.3. Löysästä hirrestä epätoivoisiin tekoihin

Perinteistä kustannussopimusta on haastavaa saada, niin ensimmäistä kuin jokaista seuraavaakin. Perinteisellä sopimuksella tarkoitan tällöin sopimusta, jossa ”kustantaja kustantaa ja kirjailija kirjoittaa”. Esimerkiksi Kustannus Aarnin sivulta https://kustannusaarni.fi/unelmana-oma-kirja/ voit ladata tällaisen perinteisen, Suomen kirjailijaliiton suositusten mukaisen kustannussopimuksen mallipohjan. Lue myös asiasta suoraan Kirjailijaliiton sivulta https://kirjailijaliitto.fi/kirjailijalle/kustannussopimus-ja-muut-sopimukset/

Jos sinulla on jo valmis käsikirjoitus tai olet jo julkaissut kirjailija, tunnet todennäköisesti jo hyvinkin käsitteen ”löysä hirsi”. Kirjailijan ja kustantajan välisessä kommunikaatiossa se voi tarkoittaa monta eri asiaa.

Ensimmäinen löysä hirsi odottaa, kun olet lähettänyt käsikirjoituksesi valitsemillesi kustantajille. Joku saattaa antaa perinteisen kieltävän vastauksen ”ei sovi kustannusohjelmaamme”, mutta todennäköisimmin vastaus kestää muutaman kuukauden. Onnea sille, jolle vastaus on myönteinen.

Harvemmin käsitellyt löysät hirret liittyvät kustantamon ja kirjailijan väliseen vuorovaikutukseen esimerkiksi silloin, kun tekeillä on jo toisinkoinen eli järjestyksessään toinen kirja. Moni on lähettänyt käsikirjoituksensa tällöin jo omalle kustannustoimittajalleen.

Kustannustoimittajan vastaus saattaa viipyä, tai se on hyvin ylimalkainen. Tiedän tapauksia suomen kahdesta suurimmasta kustantamosta, jossa kirjailija on saanut odottaa ensimmäistä kustannustoimittajan vastausta yli vuoden, tai vastaus on ollut ylimalkainen ja se on keskittynyt johonkin kirjailijan mielestä epäolennaiseen tai vähäpätöiseen asiaan.

Välttääkseen niin löysän hirren kuin ylimalkaiset käsikirjoituksen muutosehdotukset moni kirjoittaja tukeutuu usein käsikirjoitusta tehdessään omaan kirjoittajaverkostoonsa tehdäkseen tekstinsä mahdollisiman valmiiksi. Mikäli ystävä ei ole ammattilainen, tai ei muuten ymmärrä sitoutua tehtävään riittävällä vakavuudella, neuvot voivat saada kirjoittajan samalla tavalla ymmälleen kuin kustannustoimittajan ylimalkaisuus.

Kaikissa näissä tapauksissa kirjoittaja on altis ”epätoivoisiin tekoihin”, eli hän ryhtyy muokkaamaan laajaakin teosta kokonaan uuteen uskoon lyhyen ja ylimalkaisen palautteen perusteella. Edessä on nopeasti puuton suo, jossa määränpää katoaa horisonttiin ja kompassin neula alkaa pyörimään.

TARKOITTEET

Kertaa siksi nyt luvussa kolme esitellyt tarkoitteet ja koita saada kirjoitettua itseäsi varten joitakin avainsanoja jokaisesta.

Avainsanasi kirjan teemasta, henkilöistä, maailmasta ja motiiveista ovat asioita, joista luovut viimeisenä, sanoi kuka hyvänsä käsikirjoituksestasi mitä tahansa.


NIKSINURKKA 3: TYÖASENNOT JA NÄPPÄIMISTÖN PIKAKOMENNOT

Tekstinkäsittelyohjelmat ovat nimensä mukaisesti täynnä tekstin käsittelyn ja muokkaamisen ominaisuuksia, mutta ennen kuin kirjoittaminen alkaa toden teolla, työympäristöä ja –ergonomiaa kannattaa laittaa kuntoon. Nyt on aika siirtää katse hetkeksi pois ruudulta, työpöydällesi.

Hiirikäden oikea käyttö

Aluksi sananen työasennoista. Moni paljon kirjoittava on kärsinyt vuosien aikana jännetuppitulehduksesta, eli erilaisista ranteen ja käsivarren rasitustiloista, jotka johtuvat vääristä työasennoista ja -tottumuksista.

Kirjoitettaessa molempien käsien tulisi voida levätä tasaisella laskutasolla mielellään jopa kyynärpäitä myöten. Tämä toteutuu helpoiten siirtämällä kannettava tietokone (tai näyttö ja erillinen näppäimistö) työpöydälläsi mahdollisimman kauas. Käsivarsille jää tällöin tilaa levätä rennosti pöydän päällä.

Vaikka näppäimistö olisikin aseteltu ergonomisesti, monilta unohtuu hiiri ja sen vaarat. Useilla kirjoittajalla ei ole ensinkään erillistä hiirtä, vaan he käyttävät kannettavan tietokoneen hipaisuhiirtä. He lopettakoot lukemisen tähän siksi aikaa, että käyvät ostamassa kaupasta parilla kympillä erillisen hiiren.

Hiiri liitetään tietokoneen USB-liittimeen. Odota, että koneesi tunnistaa automaattisesti uuden hiiren ja asettaa sen käyttövalmiiksi ilman, että sinun tarvitsee tehdä mitään.

Hiiren riskit eivät ole kuitenkaan vielä tälläkään poistettu:

Lähes kaikkia tekstinkäsittelyohjelman toimintoja neuvotaan käyttämään hiirellä ja ohjelman ylävalikon (Tiedosto/ Muokkaa/ Näytä/ Lisää/ Muotolile/ Työkalut jne.) pudotusvalikkojen kautta.

Paljon kirjoittavalle on kuitenkin olemassa erittäin hyödyllinen vaihtoehto, niin sanotut pikanäppäimet. Kun opit käyttämään pikanäppäimiä, kätesi voivat levätä käytännössä koko kirjoitustyön ajan näppäimistösi päällä. Lihakset ja jänteet eivät rasitu ja kirjoittaminen ja tekstin muokkaaminen on vaivatonta.

ELÄMÄÄ ILMAN HIIRTÄ – NÄPPÄIMISTÖ TUTUIKSI

Katsaus näppäimistön toimintoihin: tila-asetukset

Näppäimistö ei tarkoita vain ”qwerty”-aakkosia ja niiden päältä löytyviä numeronäppäimiä. Näppäimistön reunoilla on funktionäppäimiä ja tilanäppäimiä, joiden väärä käyttö voi aiheuttaa suoria häiriöitä kirjoittamiselle. Oikea käyttö sujuvoittaa sen sijaan tekstinkäsittelyä.
Esimerkkimme on PC-tietokoneissa hyvin yleisesti käytetty näppäimistö eli HP:n standardinäppäimistö. Samat toiminnat löytyvät eri tietokoneilta hieman eri paikoista.

Tärkeimmät apunäppäimet

Caps Lock (A-kirjaimen vasemmalla puolella)
– Kun painat näppäntä kerran, kaikki kirjaimet tulostuvat suurina kirjaimina. Vapauta Caps Lock painamalla sitä uudestaan.

Num Lock
– Näppäimistön oikeassa reunassa puolella on navigointinäppäimet, jolla kursoria eli aktiivisuustunnistinta voi liikuttaa dokumentissa haluttuun paikkaan. Painamalla Num Lock -näppäintä kerran nuolinavigoinnin tilalle vaihtuvat numerot 0-9.

Useimmissa näppäimistöissä on Caps Lock ja Num Lock –toimintojen aktiivisuutta ilmoittava valo. Opit nopeasti tarkistamaan, että nämä valot ovat sammutetut ennen kuin aloitat kirjoittamisen.

Vaihto (Ylöspäin -nuoli Caps Lock-näppäimen alapuolella)
– Luo suuren alkukirjaimen tai numeronäppäimen päällä esitetyn erikoismerkin.

Ctrl (Vaihto -näppäimen alapuolella)
– Ctrl- eli Control-näppäin ei tee yksin mitään, mutta sitä käytetään otsikon lupaamiin pikakomentoihin yhdessä jonkin toisen näppäimen kanssa.

Enter
– Enter eli pakollinen rivinvaihto löytyy kirjainnäppäimistön oikeasta reunasta. Sen kuvake on alas vasemmalle kääntyvä nuoli. Enter –toiminnalla tekstin kappaleet erotetaan toisistaan.

TÄRKEIN PIKAKOMENTO

Kirjoittajan kannalta tärkein pikakomento on Ctrl+Z. Komento peruuttaa edellisen toiminnan ja se on erittäin hyödyllinen silloin, kun olet tehnyt virheen. 1-x edellistä toimintaa voi peruuttaa pitämällä Ctrl –näppäintä pohjassa ja naputtamalla Z-kirjainta uudestaan ja uudestaan. – Olen itse saanut toiminnolla pari kertaa palautettua pitkänkin tekstin, jonka luulin jo kadottaneeni lopullisesti ’bittiavaruuteen’.

Pikakomennot – Kooste

Ctrl + Z …. peruuttaa edellisen toimenpiteen
Ctrl + Y …. Peruuttaa peruutuksen, eli jos painoit turhaan Ctrl+ Z -yhdistelmää, voit palata lähtötilanteeseen tällä pikatoiminnolla.

Ctrl + S …. Tallentaa tiedoston samalla nimellä. Käytä tätä kun joudut keskeyttämään työsi äkisti (Puhelin soi, pissalla käynti tms) ja haluat varmistaa, että kaikki juuri tekemäsi muutokset ovat tallessa. )

Ctrl + ­- …. Tavuviivasta syntyy repliiikki/ajatusviiva. (Huom: tavuviiva painetaan Num Lock -näppäimistöltä oikealta ylhäältä eli se on näppäimistön oikean reunan ylin näppäin)

Ctrl + A …. ”Maalaa” koko dokumentin aktiiviseksi, jonka jälkeen sille voidaan tehdä jatkotoimenpiteitä.
Vaihto + nuolinäppäin …. ”Maalaa” merkkejä, sanoja ja rivejä kursorista haluamaasi suuntaan tarkasti jatkotoimenpiteitä varten.

Ctrl + C …. Kopioi aktiivisen eli maalatun osan dokumenttia leikepöydälle.
Ctrl + X …. Leikkaa aktiivisen eli maalatun osan dokumenttia leikepöydälle.
Ctrl + V …. Liittää leikepöydälle siirretyn aineiston kursorin osoittamaan paikkaan (Sama toiminto voidaan tehdä ohjelman ylävalikosta toiminnolla Muokkaa > Liitä)

Ctrl + Enter …. Pakollinen sivunvaihto. Seuraavat merkit alkavat uudelta tyhjältä sivulta riippumatta siitä, kuinka tyhjä tai täynnä edellinen sivu on. Toiminnalla tehdään käsikirjoitukseen yleisimmin uusi luku.

Ctrl + Home …. Siirtää kursorin koko dokumentin alkuun (Pelkkä Home siirtää kursorin rivin alkuun)
Ctrl + End …. Siirtää kursorin koko dokumentin loppuun
Ctrl + Page Up …. Siirtää kursoria sivun verran ylöspäin
Ctrl + Page Down … Siirtää kursoria sivun verran alaspäin

Ctrl + F …. Avaa etsi-ikkunan. Isossa dokumentissa jonkin sivun löytäminen on helpointa jos tiedät merkkirivin, joka löytyy vain tietystä paikasta.
WINK: Jos joudut keskeyttämään työsi, ja tiedät, että jatkat samasta paikasta, kirjoitta ao. kohtaan kolme asteria ***. Tämä merkkisarja ei esiinny missään muualla dokumentissa. Löydän siten myöhemmin täsmälleen saman paikan kirjoittamalla Ctrl+F ja sen jälkeen hakukenttään ***.
Ctrl + H …. Avaa etsi-korvaa –ikkunan.

Alt Gr …. Ei tee yksin mitään, mutta sitä käyttämällä löytyvät näppäimistön erikoismerkit, joista suurin osa on kirjoitettu eri numeronäppäinten oikeaan alareunaan. Tarvitset yleisimmin alt-näppäintä seuraaviin tarpeisiin:

Alt Gr + E …. euron merkki €
Alt Gr + 2 …. sähköpostin ’At’ -merkki eli @