Kohti uutta kirjaa, luku 2

© Kustannus Aarni 2018/2019

Teoria 2. Oma aihe ja aineiston keruun aloittaminen

2.1. Johdanto: Kolme uteliaisuuden muotoa

Suuri osa omasta kirjasta haaveilevista elää harhaluulossa, että kirjoittajan työn ydin olisi joko inspiraation odottamista tai nöyrää valkoisen paperin täyttämistä vähintään kymmenen sivun kerta-annoksina.

Inspiraatio on sana, jonka haluaisin kieltää kaiken kirjoitustyön yhteydessä. Sana syntyi eurooppalaisen romantiikan aikana 1700-luvun lopulla samoihin aikoihin kuin toinen yhtä hyödytön sana, taiteilijanero. Puhuisinkin mielummin kirjoittamiseen virittäytymisestä. Samalla korostaisin, ettei työlle virittäydytä jonakin sopivana hetkenä, vaan se on pikemminkin kirjoittajan mukana arjessa kulkeva elämänasenne. Se on eräänlaista luovan ihmisen uteliaisuutta.

Kirjoja lukevan uteliaisuus on lukijan uteliaisuutta. Jokainen kirja on uusi matka uusien ihmisten kanssa, olivatpa nämä kuvitteellisia eli fiktiivisiä (romaanit ja novellit) tai todellisuudessa eläviä/eläneitä henkilöitä (asiaproosa). Samalla tämä matka tehdään näkymättömän kumppanin, eli kirjan kirjoittajan. kanssa.

Vähintään yhtä tärkeää kuin ennakkoluuloton ja eläytyvä lukeminen on arjen uteliaisuus. Arjessa uteliaana kulkevan ihmisen aistit havainnoivat tällöin todellisia henkilöitä ja aivot tulkitsevat, ketä tai mitä nämä henkilöt ovat. Arjen uteliaisuutta on myös kiinnostus ymmärtää todellisuuden asioita, ilmiöitä ja suhteita.

Kolmatta uteliaisuuden muotoa kutsun kielelliseksi uteliaisuudeksi. Kirjoittaja kiinnittää tällöin huomiota niin lukemassaan tekstissä, kuin kaupan jonossa kuulemaansa puheenparteen ja lehtitelineen lööppiin. Hän viihdyttää itseään sananmuunnoksilla ja palindromeilla tai vaikkapa lastenloruilla. Ehkä hän kuuntelee viikottain Aristoteleen kantapäätä tai ihmettelee Kotuksen (kotimaisten kielten tutkimuskeskus) nettifoorumilla uudissanoja ja unholaan päässeitä ilmaisuja.

Yhä uudestaan ja uudestaan kuulee puhuttavan, kuinka monta sanaa tai merkkiä tulisi kirjoittaa päivittäin. Ohje sopii usealle kirjoittajalle, mutta hyödyllisimmillään se on ammattikirjailijan tai –toimittajan huoneentauluna eli silloin, kun ihminen on jo löytänyt oman kielensä ja ilmaisunsa, ja sanat ja synonyymit tippuvat paperille kuin apteekin hyllyltä. Harrastajien ja jotakin jo julkaisseiden kanssa puhuisin mielummin säännöllisestä päivittäisestä työskentelystä oman aiheen löytämiseksi ja jalostamiseksi, ja samanaikaisesta kielelle altistumisesta. Kirjoittajan kannattaa  tällöin harjoittaa rinta rinnan ja sopivassa suhteessa kaikkia kolmea uteliaisuuden muotoa. Lue joka päivä, ja eri tyyppisiä tekstejä. Tee havaintoja ihmisistä eri tilanteissa, niin lähipiiriäsi kuin ventovieraita. Ihmettele kieltä ja leikittele sillä. 

Yhtä tärkeää kuin säännöllinen kirjoittaminen on olla läsnä omassa elämässään.

Tästä alammekin päästä lähemmäksi luvun asiaa, eli kuinka luova uteliaisuus voisi johtaa kirjoittajan kirjansa aiheen jäljille.

2.2. Tutki ihmistä

Omaa kokemusperäinen tieto on aina hyvä lähtökohta, mitä kirjoitatkin. En tarkoita, että jokaisen pitäisi kirjoittaa elämäkertaa, vaan että kaiken kirjoittamansa paras puntari, peili on oma kokemusperäinen tietosi siitä, miten ihmiset toimivat ja reagoivat.  Kirjoitit sitten miehestä tai naisesta, vanhuksesta tai lapsesta, historiallisista henkilöistä tai tulevaisuuden sankareista, se mitä äitisi sanoi tai mitä siskosi tai veljesi kanssa opitte lapsena, opiskeluaikasi ystävät ja ihastukset, rehtorin sana tai työnantajan nuhde tai potkut – omaelämäkerrallinen aineisto – ovat lähin ja varmin tietovarantoasi kun tarkistat, mistä ihmisenä olemisessa on kysymys. Kaikki tapaamasi ihmiset ovat kirjoitustyösi opettajia. Sanojeni vakuudeksi otan esimerkiksi sen ensimmäisen: taaperoikäisen, vielä puhumaan opettelevan lapsen.

Pienten lasten vanhemmat valittavat, ettei aika riitä lapselta ja arjen pyöritykseltä mihinkään, ja siksi haaveet omasta kirjasta pitää siirtää tuonnemmaksi. Näin varmasti onkin. Samanaikaisesti jokainen vanhempi elää kuitenkin varsinaisen tietolähteen äärellä. Voit tehdä taaperoikäisen kanssa vaikka mitä oman ajattelusi ja kirjasi hyväksi, vaikka et ehtisi kirjoittaa kuin kauppalistan pituisia muistiinpanoja viikkolehden nurkkaan.

Esimerkki 1: Tutki lapsen leikkiä – Lapsi joka leikkii, toistaa ja konkretisoi leikissään kaikkea kokemaansa: nähtyä, koettua, tunteita ja ihmisten välisiä suhteita. Tätä kutsutaan leikiksi. Jos kirjoittajalla on vain voimia seurata tuota leikkiä ulkopuolisena, puuttumatta siihen, hän on aarteen äärellä. Lapsi oppii hiekkalaatikolla yhteisen leikin kautta empatiaa ja erilaisten roolien ottoa.

Kirjoittaja tekee työssään samoin. Hän toistaa ja konkretisoi uudella tavalla todellisuudessa koettua ja nähtyä, tunteita ja ihmisten välisiä suhteita.

Työelämässä oleva aikuinen on tekemisissä samankaltaisten prosessien kanssa kuin hiekkalaatikon lapsi. Kun aikuinen tipahtaa mistä tahansa totutusta – kun häntä loukataan, kun hänet hylätään tai ohitetaan, kun ihmissuhde pettää tai työpaikka katoaa – hän joutuu järjestämään todellisuutensa uudella tavalla. Aikuisen selviytymisstrategia saattaa sisältää lapsen tapaan itkua ja parkua, loukkaantumista ja nyrkin iskuja. Niiden mittakaava ja vaikutus ovat kuitenkin nyt vakavammat kuin lapsella.

Esimerkki 2: Kuuntele lapsen puhetta – Kielen oppiminen on lapselle leikkiä siinä missä hiekkakakut tai legomonsterit. Jonninjoutava pälpätys on puhumaan opettelevan lapsen viestintää. Kirjailijalle lapsen puheen kuunteleminen voi kuitenkin johtaa mitä moninaisimpiin oivalluksiin.

Itse oivalsin lasten puheen aktiivisen kuuntelun kautta, miten välimerkit ja oikeinkirjoitus ovat kaikkein vähiten tärkeä osa viestintää. Puheen tarkoitus on tehdä itsensä ymmärretyksi, ja tämä tarve välittyy tai ei välity kuulijalle kieliopista riippumatta. Sama sääntö koskee myös kirjoitettua kieltä. Kielen ymmärtäminen muuntuvaksi viestintätapahtumaksi kahden ihmisen välillä – puhujan ja kuulijan, kirjoittajan ja lukijan – on kielen tärkein yksittäinen ominaisuus.

Kirjailijoina meidän pitää olla herkkiä kaikille tavoille käyttää kieltä. Jopa aikuisten välinen puhe, jossa käytettään niin sanotusti ”vittua välimerkkinä”, on kommunikaatiota. Tunnemme jokainen ihmisiä, joille joka toinen sana on kirosana. Tulemme kuitenkin harvoin ajatelleeksi, että myös näillä kertojilla on kuulijansa, joiden vastauksiin heidän puhetapansa resonoi ja joista se vahvistuu tai muuntuu toisenlaiseksi.

Esimerkki 3: Iloitse toisesta kuin lapsi – Lapsen toiminnan seuraamisen viimeisenä tärkeänä tekijänä pidän iloa. Jokainen on varmaan seurannut joskus, kuinka pikkulapsi suhtautuu toiseen tuntemattomaan samanikäiseen.

Seurasin kerran sattumalta lähikaupassani kahta päiväkoti-ikäistä, jotka molemmat istuivat vanhempiensa ostoskärryssä, hyllyrivien vieressä toisiaan vastapäätä. Lasten ikäero oli ehkä vuoden, eivätkä vanhemmat näyttäneet tuntevan toisiaan.

Tiesin odottaa, että leikki-ikäinen lapsi kiinnittää jostakin syystä väkijoukossa huomionsa toiseen leikki-ikäiseen, ja jäin uteliaana seuraamaan tapahtumaa. Näin kävi jälleen. Pienempi, ehkä noin kaksivuotias kääntyi välittömästä noin kolmevuotiaaseen päin ja alkoi seuraamaan tätä. Kun vanhempi lapsi havaitsi tämän, hän alkoi ilmehtimään ja elehtimään käsillään. Samassa nuorempi alkoi nauramaan. Ilo kimposi takaisin toiseen ja pelleily jatkui ja kiihtyi.

Ihmisten vuorovaikutus ja tarve luoda yhteys toiseen ihmiseen ei käytännössä eroa noiden kahden lapsen kontaktista, ja siksi lasten seuraaminen on hedelmällistä. Vanhemmiten, muuttuessamme seksuaalisiksi ja ammatillisiksi olennoiksi kontaktit moninaistuvat, mutta periaatteet pysyvät samoina. Mukaan tulee myös prosessin kääntöpuoli, eri syistä johtuva kontaktittomuus tai kontaktin katkeaminen – ja aiheet kaikillekäsikirjoituksille alkavat vähitellen löytyä.

2.3. Ketkä, missä, milloin ja miksi?

Esitän jo tässä vaiheessa Kohti uutta kirjaa -valmennuksen tärkeimmän kysymyksen. Vielä emme etsi sille yleistä vastausta, mutta koska olemme narraamassa kirjan aihetta luoksesi, kysymys kannattaa ottaa jo pureskeltavaksi:

”Miksi minun kirjani pitää tulla kirjoitetuksi?”

Kenenkään ei kannata etsiä ainutkertaista aihetta. Jokaisen kannattaa sen sijaan miettiä oman kirjaideansa kanssa, mikä osa siitä on toisista erottuvaa. Erityisesti tietokirjassa pystyt esimerkiksi kertomaan kysyttäessä, mitä lisää se tuo olemassa olevaan saman aihepiirin tietoon. Onko se esimerkiksi henkilö, josta ei ole vielä kerrottu ja joka eli ja toimi poikkeavalla tavalla, erityisessä ympäristässä. Vai onko se ilmiö, jota ei ole vielä tutkittu valitsemastasi näkökulmasta.

Kulunein kirjan aihe on varmasti kahden ihmisen välinen rakkaus, josta kertoo joka toinen tänä vuonnakin ilmestyvä teos. Silti siitä kannattaa kirjoittaa, niin tietokirjoja kuin kaunoa. Ratkaisevaa on näkökulma. Silloin kun kukaan ei ole kirjoittanut rakkaudesta juuri sinun henkilöittesi näkökulmasta ja heidän tarinaa, ehkä sinun on aika tehdä se nyt.

Kun kirjoittajalla on vasta intuition tasolla varma vastaus esittämääni kysymykseen, on aika lähteä konkretisoimaan kirjan henkilöitä. Alaluvun otsikon mukaisesti tässä vaiheessa kannattaa kirjoittaa ylös kirjan keskeiset 3-5 henkilöä (ketkä?) ja sijoittaa kirjan tapahtumat aikaan ja paikkaan (missä ja milloin?). Viimeinen tehtäväsi on vastata kysymykseen, miksi. Keskity tällöin luomiisi henkilöihin ja kerro, miksi juuri nämä henkilöt ovat kirjasi päähenkilöt.

Niin fiktion kuin vaikkapa elämäkerran kirjoittajille kuitenkin varoituksen sana: Älä vielä tässä vaiheessa ’selitä puhki’ henkilöitäsi – Parilla attribuutilla luonnostellut hahmot riittävät. Enemmän on useimmiten tässä vaiheessa jo liikaa.

2.4. Aineiston keruun aloittaminen – Aloita henkilöistä

Kun aihe, oma näkökulmasi aiheeseen ja tarina-aihiosi keskeiset henkilöt ovat sinulle jotakuinkin selvät, tarvitset työkaluja ja menetelmiä, joilla tallennat asioita mielesi ja alitajuntasi työstettäväksi. Kuvittele, että olet tutkija, joka on tehnyt tutkimuskohteelleen kysymyksenasettelun. Alat kysyä käsikirjoitusaihioltasi, ketkä ovat sen keskeiset henkilöt, missä ja milloin he toimivat ja miksi he toimivat niin kuin toimivat. Alat siis tosiin sanoen kysyä, mitä ristiriitaa tai kysymystä kukin heistä yhdessä tai erikseen ratkaisevat.

Aineiston kerääminen tapahtuu kirjoittamalla säännöllisesti päivä- tai muistikirjaa, mutta se voi tapahtua myös muilla medioilla. Hyvin moni kirjailija valokuvaa tässä vaiheessa aktiivisesti, ja monet tallentavat myös puhetta. Aineiston keruun tärkeä osa on myös valmiiden materiaalien kuten lehtileikkeiden tai valokuvien keräämistä – tai vaikkapa kirjan aiheeseen ja henkilöihin liittyvien esineiden keräämistä.

Luo Oma-kirjani -kansiot

Keräät mitä hyvänsä ja miten hyvänsä, kerätyn tallentamisessa on tärkeää järjestelmällisyys ja johdonmukaisuus. Ennen digiaikaa aineisto kerättiin fyysisesti vihkoihin, mappeihin ja kansioihin. Nykyaikana ”Oma kirjani –kansio” tarkoittaa sekä paperisia että digitaalisia muistiinpanoja.

Luo vaikka ensin omalle tietokoneellesi uusi kansio, jonka nimeät kirjan työnimen mukaan. ( Tai jos suunnittelemallasi kirjalla ei ole vielä nimeä, anna nimeksi vaikka Kohti_uutta_kirjaa) Asennoidu sen jälkeen hankkeeseesi sillä vakavuudella, että lupaudut tallentamaan kirjahankkeesi kaikki digitiedostot tähän kansioon tai sen alakansioon.

Käytä digitaaliseen tallentamiseen työkaluja, jotka tuntuvat sinusta luonnollisimmilta. Moni, joka käyttää valokuvaa inspiraatiolähteenään, vie kansioon kuvia kännykkäkamerastaan. Samaan paikkaan tallentuvat myös lehtiartikkelit ja linkkilistat kirjan aihetta sivuaviin web-artikkeleihin jne.

Kiireiselle ihmiselle suosittelen aina myös, että hän luo Oma kirjani –kansioon ”talteen” –alakansion. Otsikko kertoo, että tässä kansiossa olevaa aineistoa tutkitaan tarkemmin myöhemmin, onko siellä mitään käyttökelpoista.

Aineistot henkilön mukaan

Alla esimerkki Oma kirjani -kansiorakenteesta:

Tietokirjan kirjoittajalle voi olla järkevää luoda Oma kirjani -kansion alakansiot esimerkiksi suunnittelemansa kirjan sisällysluettelon mukaan. Proosaa eli suorasanaista kaunokirjaa kirjoittavalle suosittelen kuitenkin aineiston tallentamista henkilöiden mukaan. Jos esimerkiksi keskushenkilösi nimet ovat Aapeli, Bertta, Eino ja Inkeri, anna kansiossasi heille jokaiselle oma alakansio, jossa tutustut keskitetysti juuri häneen. Kun haet henkilöitäsi, näihin kansioihin on hyvä tallentaa heihin liittyvät aineistot. Siellä on hyvä pohtia, kuka Aapeli oikeasti on, mitä hän tahtoo ja kuinka hän toimii ja puhuu. Valokuvien ja piirrosten avulla voit hahmotella miltä hän näyttää.

Aapelin itsensä keräämiensä artikkeleiden ja lempilistausten avulla saat selville, mitä hän ajattelee ja mitä hän tuntee.

Samoin henkilökansioon voi vaikka kirjoittaa vaikkapa heihin liittyviä tekstikatkelmia. kielioppisäännöistä välittämättä. Keskeistä on, henkilö alkaa vähitellen syntyä mielessäsi, kaikessa moninaisuudessaan.

Kansioihin kannattaa kaikissa tapauksissa viedä liikaa materiaalia. Aineisto voi liittyä myös niin tarinaan kuin sen kerrontaan. Se voi olla sinun keräämääsi, mutta osa siitä voi olla vaikka henkilön itsensä keräämää – asioita, joita hän keräisi, koska ne ovat hänelle merkityksekkäitä.

Muista hypistely

Koska aineistot eivät ole koskaan joko kokonaan digitaalisia tai kokonaan analogisia, tee tietokonelle luomasi kansion rinnalle samanniminen ’klooni’. Suosittelen hankkimaan perinteisen leikekirjaan, jonka sivulle sopii vaikka tabloid-sanomalehden artikkeli. Hyvin varustelluista kirja- ja askartelukaupoista löytyy vielä alla olevan kuvan kaltaisia leikekirjoja.

Fyysiseen Oma kirjani- klooniin voit tallentaa postikortit, lehtileikkeet, kuivatut kukat, ravintolakuitit jne. – samalla logiikalla kuin tietokoneellesi.

Fyysisen leikekirjan etuja on monelle myös sen kosketeltavuus. Moni tietää, mistä on kysymys käsillä ajattelemisesta. Askartelu, neulominen, puutyöt – ja leikekirjan papereiden liimailu ja järjestely – aineiston hypistely – vievät tekijänsä ajatuksia sormenpäihin ja aivoissa voi silloin tapahtua yllättäviä asioita. Ongelmat saattavat muuttua ratkaisuiksi.

2.5. Idullaan oleva kirja ja arki – Lopuksi

Kun pidät silmäsi ja korvasi auki ja tallennat edellä kuvatulla tavalla aineistoja, joiden koet olevan merkityksekkäitä kirjoitusprojektillesi, voit elää arjen kiireitäsi suhteellisen rauhassa.

Jos aikaa omalle kirjoittamiselle ei kerta kaikkiaan ole, olet kuitenkin antanut alitajunnallesi ja muistillesi työkaluja. Selaamalla ja järjestelemällä säännöllisesti ”oma-kirjani” -kansioita pidät kirjoitushankkeesi aktiivimuistissa siihen asti, että arki alkaa tarjota aikaa myös pitkäkestoisempaan kirjoittamiseen ja oman tarinasi punontaan. Tällöin huomaat parhaassa tapauksessa, että alitajuntasi ja aivosi on jo tehnyt suuren osan työstä.

Silloin on aika aloittaa kirjoittaminen.

Harjoitus 2: – Aihe ja aineisto

1. Havaitsemisesta tarinaan

Mene kynän ja muistivihkon kanssa haluamaasi julkiseen tilaan (kahvila, kauppakeskus, kirjasto, urheiluhalli, ravintola, koirapuisto, koulu, tapahtuma, juhlat…) ja keskity havainnoimaan ympärillä olevia ihmisiä. Valitse joukosta kaksi henkilöä, jotka näyttävät tuntevan toisensa entuudestaan ja jotka ovat tuossa tilassa vuorovaikutuksessa keskenään. Mieti valitessasi myös kohteittesi sukupuolta ja ikää. Toisesta sukupolvesta tai –puolesta on aina haastavampaa kirjoittaa.

Havainnoi kohteittesi välistä suhdetta. Koska olet harjoituksen ’kirjailija’, pelkkä katseella tarkkaileminenkin riittää, mikäli sinusta ei tunnu luonnolliselta mennä kuuloetäisyydelle. Suunnittele molemmille henkilöille jo havaintojesi perusteella henkilöllisyyttä (nimi, ammatti perhetausta ym.) ja pohdi, mistä he tuntevat toisensa ja mikä heidän keskinäinen suhde on (ystävä, liiketuttava, luokkakaveri…)

Kirjoita joko paikan päällä tai välittömästi tilanteen jälkeen lyhyt, parin liuskan pituinen tarina, jonka otsikoit ”Kohtaus kahvilassa/kirjastossa/jäähallissa…” (valitse oikea paikka). Tyyli on vapaa, mutta tarinan pitää vastata edellä esiteltyihin kysymyksiin Ketkä, missä, milloin ja miksi?

2. Kohti uutta kirjaa – oma aiheesi ja sen henkilöt

Kirjoita yhdellä lauseella oman kirjasi aihe. Jos sinulla on kirjallesi työnimi, voit kirjoittaa sen pääotsikoksi. Liitä kirjan aihe sen alaotsikoksi.

Kirjoita tämän jälkeen kirjallesi 3-5 keskeistä henkilöä. Anna jokaiselle heistä nimi ja pari ominaisuutta/luonteenpiirettä, jotka ehkä määrittelevät häntä.

Jos nimi ei tyydytä etkä keksi henkilöillesi itseäsi tyydyttäviä ominaisuuksia/ luonteenpiirteitä, kirjoita jotakin vaikka väkisin – Tämän harjoituksen yksi tarkoitus on oppia elämään keskeneräisen kanssa. Voit käyttää määrittelyissä myös konditionaalia ja lisäsanoja ’ehkä’, ’kenties’ jne.

3. Luo ”oma-kirjani” –kansio tietokoneelle ja hanki sen konkreettinen vastinpari

Ensimmäisen valmennusmateriaalin Niksinurkassa opeteltiin luomaan tietokoneelle kansioita ja nimeämään ne haluamallasi tavalla.

Luo nyt ”oma-kirjani” -kansio sekä tietokoneelle että paperisena kansiona ja anna niille työnimeksi tehtävässä 2 antamasi kirjan työnimi.

© Kustannus Aarni

Niksi 2a: MITÄ SAA KIRJOITTAA

Kaunokirjan kirjoittajalla on suhteellisen suuri vapaus kirjoittaa myös todellisista henkilöistä ja sijoittaa heidät historiallisiin tapahtumiin. Joskus väitetään, että riittää, että henkilön nimi- ja osoitetiedot vaihdetaan. Asia ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen.

Jos kirjoitat asiaproosaa (elämänkerta, essee- tai pakinakokoelma), yksityisyyden suojan rajat kannattaa tiedostaa erityisesti. Esseen ja pakinan lajityyppiin on kirjoitettu jo valmiiksi sisään ajankohtaisuuden ja kantaaottavuuden vaatimus. Myös elämäkerta tai vastaava historiateos kertovat oikeista ihmisistä. Teoksessa vilahtava sivuhenkilökin saattaa ottaa tekstistä nokkiinsa asiasta, joka tuntuu kirjoittajasta toisarvoiselta tai oudolta, saatika ne henkilöt, joista kirja varsinaisesti kertoo.

Luvalla vai ilman – tätä kimuranttia kysymystä pyritään nyt selvittämään.

Yksityisyydensuojalla viitataan Suomen perustuslain yksityiselämän suojaa käsittelevään kymmenenteen pykälään, rikoslain lukuun, jossa kielletään kotirauhan ja viestintäsalaisuuden rikkominen sekä sellaisen toisen ihmisen yksityiselämää koskevan tiedon saattaminen lukuisten ihmisten saataville, josta voi aiheutua hänelle vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Kun kirjoitat todellisista eli historiallisista henkilöistä, perustuslain suoja on vahvin yksityishenkilöiden kohdalla, eli ihmisten, jotka eivät toimi julkisissa tehtävissä poliitikkoina tai vastaavina ’mediapersoonina’. Suoja on vastaavasti pienin kansanedustajilla ja muilla poliitikoilla. Koska kansanedustajat ovat sanan mukaisesti kansan edustajia, äänestäjien pitää tietää heistä enemmän kuin naapurin rouvasta, erityisesti heidän arvoistaan ja vakaumuksestaan. Siksi niin Touko Aalto kuin Timo Soini ovat tyytyneet siihen, mitä media on heistä kertonut.

Yleistettävyyden periaate


Laki yksityiselämän suojasta käyttää siis ilmaisua ”aiheuttaa vahinkoa, kärsimys tai halveksuntaa” – Lihavoin tarkoituksella sanojen viimeiset kirjaimet.

Sanojen käyttö partitiivimuotossa ilmoittaa, että kysymys on suhteellisesta vahingosta, kärsimyksestä tai halveksunnasta, ja suhteellisuus riippuu aina tulkitsijasta. Ensisijaisen harkinnan siitä, ylittääkö teksti yksityisyydensuojan rajat tekee aina kirjoittaja itse. Jos kirjalla on vastuullinen kustantaja, tämä osallistuu harkinnantekoon, koska kustantajalla on oma vastuunsa julkaistavasta tekstistä. Päävastuu tekstin oikeuksista on kuitenkin kirjailijalla, koska kustannussopimuksissa lukee usein seuraavansisältöinen sopimuskohta:

”Tekijä huolehtii siitä, että hänellä on käyttö- tai tekijänoikeudet teoksen tekstiin ja kuva-aineistoon. Sopimus vapauttaa kustantajan kolmansien osapuolten vaatimuksista tekijänoikeuksien suhteen. ”

Koska tässä valmennuksessa ei kuljeta ”kohti uutta lööppiä” tai ”kohti uutta paljastusjuttua”, vaan kohti uutta kirjaa, voimme huokaista nyt helpotuksesta. Kirja poikkeaa lehtijutun kaltaisesta ajankohtaisesta tekstistä aina sillä, että kirja tavoittelee yksityisen paljastuksen sijasta sitä, mikä ilmiössä on yleistä.

Rajatapauksissa, milloin elämäkerta kertoa vaikkapa päähenkilön traumaattisesta lapsuudesta, väkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä on oltava tarkkoina. Syylliset ja uhrit voivat myös olla jo edesmenneitä, mutta heidän lähiomaisiaan voi olla vielä elossa, ja siksi yksityisyyden suojan loukkaamisen vaara on yhä olemassa.Tämä vaara voidaan välttää seuraavilla tavalla, ajatellen koko ajan teoksen yleistettävyyden periaatetta.

a) Tunnistetietojen vaihto.

Ensimmäinen ratkaisu ongelmaan on oikeiden nimien ja muiden ’tunnistetietojen’ vaihto. Oikean nimen voi korvata esimerkiksi sukulaistermillä (isä, mummo, isoisä) tai ammattinimikkeellä (kylän kauppias, opettaja) käyttäminen. Kadunnimien ja osoitteiden sijasta kirjoitetaan yleisemmin kaupunginosasta tai seudusta.

Nämä kiertoilmaisut toimivat erityisesti pakinoissa ja muissa vastaavissa humoristisissa teksteissä ja yksityisyyden suoja vahvistuu myös, jos kirja kertoo vanhoista tapahtumista, joihin ei liity ns. avoimia haavoja. Nimen vaihdon ja kiertoilmaisujen tavoitteena on tuoda ilmi, että kyseinen henkilö voi olla se-ja-se, mutta yhtä todennäkoisesti se on joku toinenkin.

b) Tekstin arkaluontoisten osien tarkistaminen asianosaisilla

Joskus vastaus ”Miksi minun kirjani pitää tulla kirjoitetuksi” –kysymykseen voi kuulua yksinkertaisesti: ”Että vapautuisin” tai ”Että pääsisin eteenpäin elämässä.” Tällöin on usein kysymys omaelämäkerrallisesta aineistosta, joihin liittyy useampia ihmisiä. Tapahtumat saattavat koskea kirjoittajaa itseään ja hänen perheen jäseniä, lähisukulaisia ja ystäviä. Tällöin yleistettävyys ei luonnollisestikaan ole mahdollista.

Järjen käyttö ja omien tuntemusten kuunteleminen on nyt suotavaa. Teksti kannattaa luetuttaa ja hyväksyttää ihmisillä, joita asia koskee, jotta hekin ymmärtävät perustelusi, miksi kirja pitää tulla kirjoitetuksi.

Tämän tyyppisen tarkistusluvun jälkeen on tärkeää, ettei kirjoittaja muuttaa pilkkuakaan niistä tekstikohdista, joista hän on saanut asianosaisten hyväksynnän.

c) Faktasta fiktioksi

Tosielämä voi olla lopulta liian karua kirjoitettavaksi suoraan – Siksi on fiktio.

Suuri osa maailmankirjallisuuden klassikoista on kirjoitettu kirjailijan omakohtaisista kokemuksista. Ääriesimerkki tällaisesta ns. autofiktiosta tai avainromaanista on Karl Ove Knausgårdin Taisteluni -kirjasarja, jossa kirjailija kirjoittaa omasta elämästään mahdollisimman suoraan ja totuudenmukaisesti. Perinteisempää tapaa muuttaa fakta fiktioksi edustaa esimerkiksi nobelisti William Faulkner. Hän sijoitti koko romaanituotantonsa kuvitteelliseen Yoknatapawphan piirikuntaan USAn Mississippin osavaltiossa. Mikään kuvitellussa piirikunnassa tapahtunut ei siten voinut olla totta, vaikka moni sen ajan (1900 –luvun alkupuoli) mississippiläinen lukija varmasti tunnisti tekstistä itsensä tai sukulaisensa ja suuttuikin.

Näiden kahden ratkaisun välimuotona pidän proosaa, jossa kaupunki ja sen kadut ovat tunnistettavia ehkä jopa nimiä myöten. Tärkeimmät nimet ovat kuitenkin keksittyjä ja tapahtumat tuntemattomia juuri tuon kaupungin historiankirjoituksessa.

Suosittelen kaunokirjan kirjoittajille viimeistä strategiaa. Tällöin teksti on vähemmän tulenarka valinta myös niille kustantajille,jotka eivät halua välttämättä istua seuraavana vuonna käräjäoikeudessa.

Tutki yksityisyyden suojaa lisää esimerkiksi lähteestä :

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksityisyyden_suoja

Niksi 2b: Lorem Ipsum -teksti

Lukujen 3-5 nikseissä käydään läpi työvälineitäsi, eli tietokonettasi ja oikeita tekstinkäsittelyn käytäntöjä. Liitän siksi jo tähän kuuluisan Lorem Ipsum –tekstin. Lorem ipsum on latinaksi kirjoitettu tekstipohja, jonka lauseet ovat sikkaa hölynpölyä. Kun harjoittelet jatkossa tekstinkäsittelyn eri mahdollisuuksia, käytä tätä tekstiä, älä omaa originaalia käsikirjoitustasi, harjoittelusi pohjana. Näin vältyt vahingoilta:

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien. Mauris varius diam vitae arcu. Sed arcu lectus auctor vitae, consectetuer et venenatis eget velit. Sed augue orci, lacinia eu tincidunt et eleifend nec lacus. Donec ultricies nisl ut felis, suspendisse potenti. Lorem ipsum ligula ut hendrerit mollis, ipsum erat vehicula risus, eu suscipit sem libero nec erat. Aliquam erat volutpat. Sed congue augue vitae neque. Nulla consectetuer porttitor pede. Fusce purus morbi tortor magna condimentum vel, placerat id blandit sit amet tortor.

Mauris sed libero. Suspendisse facilisis nulla in lacinia laoreet, lorem velit accumsan velit vel mattis libero nisl et sem. Proin interdum maecenas massa turpis sagittis in, interdum non lobortis vitae massa. Quisque purus lectus, posuere eget imperdiet nec sodales id arcu. Vestibulum elit pede dictum eu, viverra non tincidunt eu ligula.

Nam molestie nec tortor. Donec placerat leo sit amet velit. Vestibulum id justo ut vitae massa. Proin in dolor mauris consequat aliquam. Donec ipsum, vestibulum ullamcorper venenatis augue. Aliquam tempus nisi in auctor vulputate, erat felis pellentesque augue nec, pellentesque lectus justo nec erat. Aliquam et nisl. Quisque sit amet dolor in justo pretium condimentum.

Vivamus placerat lacus vel vehicula scelerisque, dui enim adipiscing lacus sit amet sagittis, libero enim vitae mi. In neque magna posuere, euismod ac tincidunt tempor est. Ut suscipit nisi eu purus. Proin ut pede mauris eget ipsum. Integer vel quam nunc commodo consequat. Integer ac eros eu tellus dignissim viverra. Maecenas erat aliquam erat volutpat. Ut venenatis ipsum quis turpis. Integer cursus scelerisque lorem. Sed nec mauris id quam blandit consequat. Cras nibh mi hendrerit vitae, dapibus et aliquam et magna. Nulla vitae elit. Mauris consectetuer odio vitae augue.