Juuttien kaupunki

Minkä suomalainen koskemattomasta luonnosta, sen eurooppalainen kaupungista; ja kun suomalaisen kelloni kävi aiemmin  myyttistä aikaa, euroopassa eletään jo historiallista.

– Kävin Tanskanmaalla tutustumassa paikallisiin kivipaaseihin. Historiallisen Kööpenhaminan keskusta, Nyhamn oli kaunis idylli kenelle tahansa lokakuun masennukseen vajonneelle fenno-ugrille. Kiviset, vanhat  1700-1800-luvulla rakennetut kerrostalot seisoivat kiinni toinen toisensa kyljessä, osa sijoiltansa hieman vajonneina ja naapureihinsa tukien, mutta elävinä ja kutsuvina jokainen.

Ajan kerroksellisuus. Christiansborgin 1100 -luvulla rakennetut linnoituksen perustukset, joita emme tosin ehtineet tutkimaan. 1740 rakennettu yömajamme, hotellimme Phoenix, joka toimi saksalaismiehityksen aikana 1940-45 Deutche Wehrmachtin Tanskan päämajana, ja vuodet 1945-90 Tanskan kommunistisen puolueen puoluetoimistona ja lehtipainona. Patsaaksi jähmettynyt Pieni merenneito Kastellin lahdella digitaalikameroiden naksutuksessa ja kovaääniset amerikkalaiset turistit.

Vesi.  Taivas säästi lyhytmatkailijan miltei kuivana, mutta muutoin vesi oli kaikkialla. Kööpenhamina on Pohjolan Venetsia, jos arvio tehdään veden perusteella: Nyhavn, matkamme kotisatama, on lyhyt kanaalin umpiperä, mutta mutta itse kanaali, Inderhavnen, on jo aivan toista. Kanaali erottaa Kastrupin niemen omaksi saarekseen, ja sen rannalla Christianshavnin ympärille on kaivettu vallihauta, Stadsgraven. Ja ikäänkuin tämäkään ei vielä riittäisi, niin Christianshavnin sisällä kulkee kanaaliverkosto, joka erottaa niin oopperan kuin puolenkymmentä muuta rannan korttelia omiksi saarekkeikseen. Mantereen puolelta keskustaa kiertää Stadsgravenini tapaan  vanha vallitus, jonka suojassa niin kuningas kuin tärkeimmät aatelissuvut pysyivät turvassa.  Rosenborgin linnan ympäristössä keskussaaren sisällä on pienten lampien ketju, joista viimeisimpänä pohjoisimpana on kaksoisvallitettu Kastellet, viisitähtinen ‘viimeinen suoja’  vihollista vastaan. Koska elämme vielä rauhan aikaa, kanaalien kierros on hyvä lopettaa ydinkeskustaan: Fredriksholm kanal kiertää ydinkeskustan kauppapaikoille sekä Christiensbogrin (parlamentti) ja Pörssin vieritse takaisin Inderhavneniin.

Historian kuvaston yltäkylläisyys kohtasi Kööpenhaminassa konkreettisesti pohjoisen, autistista hiljaisuutta kaipaavan mielen. Kun rokokoo ei ollut enää rock, suljin silmäni ja muistelin pienelle pojalleni lukemiami Rasmus Nallen seikkailuja. Rasmus Nallen Tanska oli puutonta nummea. Oli parempi hengitellä, tuulikin sopivasti pohjoisesta.

Viikonlopun kokemusteni perusteella kävin pohtimaan vakavasti, mikä meistä suomalaisista muka tekee eurooppalaisia, mikä tekee meistä erityisiä?

Nordic Design? Lyhyellä kaupunkilomalla Juutinmaalla huomioin, että tanskalainen, heidän itsensä joka välissä kehumansa design tekee toistuvasti jotakin liikaa, eikä se myöskään luota riittävästi itseensä. Liikaa tekemisen esimerkki löytyy yksinkertaisesta kynttilälyhdystä. Veden aallon yksinkertainen muoto ( ~ ) toteutetaan suomalaisen muotoilemana lasisen tuikkujalan alaosassa, mutta yläosa jätetään tasaiseksi. Tanskalainen muotoilija mutkistaa sen sijaan molemmat, jolloin ‘sama syö samaa’ , ja esineestä tulee kitchiä.

Ikäänkuin tanskalaiset tietäisivät intuitiivisesti, ettei heidän muotoilunsa vielä toimi, koska missään muualla en ole tavannut viljeltävän yhtä tiheään termiä “Nordic Design” kuin Tanskassa.  Tämä termi oikeutti ostoskadun design -puodinkin pistämään näyteikkunaan kokonaisen hyllyllisen muumimukeja. – Onneksi on Suomi.

Ja lopuksi vierailusta Tanskan Muotoilun museoon ja muutamia maallikon huomioita muotoilusta:

Museon näyttelykokonaisuuksista mieleenpainuvin oli tuolinäyttely. Esille oli laitettu reilusti yli sadan tuolin kokoelma tanskalaisia tuoleja modernin taiteilijuuden ajalta – siis ajalta  1880-luvulta lähtien, jolloin puun muotoilijasta tuli vähitellen ‘minä’, erotukseksi käsityöläisestä.

Näyttelystä ei jäänyt mieleen yhtään selkeää muotoajatusta. Sen sijaan mieleen jäi, kuinka tanskalainen puusepänteollisuus pystyi todistettavasti viemään vanerin taivutuksen äärimmilleen ja tekemään modernismista jälleen rokokoota.

Kaksi Tanskan muotoilun ikonia, Lego-palikat ja Bang&Olufssenin audiolaitteet loistivat sen sijaan miltei poissaolollaan. Etsin näitä esineitä erikseen, ja tulos oli laiha, vaikka olin kuvitellut, että kummallakin on museossa oman pysyvä näyttelynsä.

Mitä mitä, Tanska ja Kööpenhamina?  Olitte vieraalle mukavia, tack tack, mutta missä oli muun poislukien teidän oma, josta olette ylpeitä. Kertokaa se metsän pojalle ja kallionkoloihin kuiskijalle, seuraavan kerran kun taas tulen. Laivalla. Tai junalla.

 

AARNIN TARINA. permalink.