Isäkapinaa…

”Ensimmäiset helteet menivät ja lehti ehti nousi puuhun, ennen kuin älämölö someihmisten huulilla kasvoi jälleen uuteen ennätykseensä. Viikonloppuna entinen kotikaupunkini Jyväskylä pääsi jälleen parrasvaloihin. Arvuuttelen lauseen verran, iloitsivatko Vihervassut Suvakit historiallisesta kunnallisvoitosta vai Suomalaiset Rajakit edustuksellisesta demokratiasta otetusta erävoitosta?

Vastaus on jälkimmäinen.

Omassa somekuplassani on hauskalla tavalla erilaisia ihmisiä, jotka olen tai jotka ovat hyväksyneet kaveruutemme jonakin heikkona hetkenäni/hetkenään. Opin tänään muun muuassa, että kirjallisuustoimittaja Seppo Puttosella on oma jyväskylä-historiansa, ja hän suri sitä, miksi Suomen Ateena tuntuu pääsevän turhan usein Parnassolle juuri äärioikeistolaisesta meuhkaamisesta.

Loihen tästä pohtimaan entisen kotikaupunkini identiteettiä ja ääriajattelun itämislaatikoita.

Seppo Puttonen erehtyi väittämään Jyväskylää ”suomalaisen koulutuksen Ateenaksi”. Kaupunki ei valitettavasti ole sitä, vaan se on SUOMENKIELISEN koulutuksen kehto, ja suomalaiset rasistit osaavat hyödyntää tätä faktaa. Keski-Suomella, toisin kuin muilla maakunnilla ei ole myöskään selkeää maakunnallista identiteettiä sordiinona yksityisen ja kansallisen välissä, ja siksi Keski-Suomessa ollaan enemmän suomalaisia kuin muualla.

Toisaalta analyysissä täytyy myös muistaa, että Vihreät nousivat keväällä historiallisesti ensimmäisenä Suomessa valtuuston suurimmaksi puolueeksi. – Tätäkin voisi halutessaan perustella sillä, ettei Jyväskylässä/Keski-Suomessa ole maakunnallista identiteettiä: Kaupunki on valtakunnallisen politiikan laboratorio ja tihentymä.

25 vuotta Jyväskylässä asuneena nykyisenä kuusankoskelaisena voisin lisätä vielä vertailemalla Jyväskylän erityispiirteitä.

Kuusankoskelle syntyi 1800-luvun lopussa paperitehdaskeskittymä, jonka takia paikkakunnalla on vahva sosialidemokraattinen tarina. Tämä tarina puuttuu lähes kokonaan ”jyvän kylästä” järven rannalta. Kaupunkien historiallinen suhde ruotsinkielisiin on myös toistensa vastakohdat. Ruotsinkieliset patruunat rakensivat Kuusankosken infran, joka näkyy ja tuntuu yhä rakennuksissa, katuverkossa ja jopa toiminnoissa, ja siksi suomenruotsalaisuus on täällä arvossa. Jyväskylässä lähinnä sivistyneistö – kansa vastakohta eli eliitti – oli ruotsinkielistä.

Minna Canth, jyväskylässä opiskellut nuorsuomalainen, määritteli ensimmäisenä modernin, itsenäisen suomalaisen naisen ja kirjoitti sosialismin suomen kielelle. Kaupungin suuri poika Alvar Aalto oli ensimmäisiä suomenkielisiä suomalaisia, joista tuli kulttuurin kosmopoliitti. Jo näistä esimerkeistä voi nähdä, että Jyväskylä on suomalaisen suomen läpitunkema kaupunki, ja on selvää, että kansallismieliset populistit haluavat pitää puoluekokouksensa juuri Jyväskylässä. – Tai sitten, kuten Tiina Hokkanen-Oja mainitsi kommentissaan, heidän ajatuksenaan oli mennä kauas Helsingistä mutta keskelle Suomea.

Voi olla. Ehkä persut osaavat lukea karttaa, jos eivät kirjoja luekaan.

Hauskana loppukaneettina, tietämättä lainkaan nousevan Vihreän vaikuttajan syvempiä Jyväskylä-juuria, Touko Aallon pitäisi kyllä vielä miettiä puoluekantaansa.

Mitä on miettinyt isä-Aalto nimetessään poikansa Toukoksi? Onko hän katsellut lempeitä Keski-Suomen vainioita, joilla suku on viljellyt sukupolvien ajan leipäänsä? Vai onko hän miettinyt uutta kevättä ja uutta alkua niin perheen kuin kaikkien koto-Suomen kansalaisten kannalta?

Punakapina on ohi, ja suomalainen suomi selvisi voittajana. Talvisota ja ryssän uhka torjuttin. Keskisuomalaisen Tahko Pihkalan kehittämä suojeluskuntapeli kiritti paikkakunnan nuorisoa niin kunnossa kuin raittiusaatteessa. Oraalla on kaikki se suomalainen, mitä Euroopan melskeet eivät ole vielä päässeet pilaamaan, niin kesän uusi kasvu kuin tuo synnitön poikalapsikin, äitinsä rakastavassa sylissä.

Jo riittää isäkapina, Touko hyvä. Peru ensi viikonloppu ja mieti, mikä voisi olla sinun Uusi Vaihtoehtosi.