Epäonnistumisia ja vajavaisuuksia

“Mikä on kun ei taidot riitä; Mikä on kun ei onnistu?” (Martti Servo & Napander)

Aiemmin kertomastani johtui mieleeni tärkeitä asioita ihmiselon yhdestä keskeisestä osasta, eli EPÄONNISTUMISESTA. Miksi elämässä pitää olla mukana vaihtoehto 2, jossa ei osata eikä ymmärretä?

Oma epäonnistumisten urani on pitkä ja upea. Päätettyäni +30 -vuotiaana, että kuljen oman polkuni sain turpaani ensin webyrittäjänä, sen jälkeen rakennusurakoitsijana. +50 -vuotiaana, kirjailijana ja kustantajana liikun koko ajan veitsenterällä. Kirjailijana painin tosissani sen kysymyksen kanssa, onko minulla enää sitä sanottavaa, että minulla olisi oikeus vaatia, että joku kustantaa kolmannen romaanini. Kustantajana mietin, mikä asema kirjallisuudella voi olla enää maailmassa, jossa uusissa asuntomessukodeissa kirjahyllyjä laitetaan piiloon.2026

Suurin epäonnistumisen pelkoni, mutta samalla innoittajani, liittyy omaan vanhenevan miehen maailmaani ja kuinka yritän kertoa siitä muille. Viisikymmentäkolmevuotiaana miehenä jäin aikaisemmin tässä postauksessa kiinni tautofoniasta ‘nuori nainen’. Ajattelin jo, että kirjoitanpa kustannustoimittajan puolustuspuheenvuoron, kuinka senat menee sakaisin, kun ollaan vapaa-ajalla, mutta miksi ihmeessä en voisi sanoa suoraan:

Nuori nainen on minulle ongelma. Nuoruuden menetys on kokonaisuudessaan minulle ongelma, ja rimpuilen ilmiötä vastaan kaikin voimin. Kaikki se flirtti, kaikki ne edessä oleva mahdollisuudet, kaikki se ylivoimainen voima ja kyvykyys.

– Tästä hetkestä on kymmenen vuotta eläkeikään, kolmekymmentä vuotta siihen, kun valloitin Joensuun Kulttuuribunkkerin ja leikin nuorta anarkistia. Piirtäkää aikajana. Asia ei voisi olla selvempi.

Tämän mysteerin äärellä jokaisen meistä pitää hiljentyä. Elämä on lyhyt, ja sitten me kuollaan kaikki. Miten voisimme laittaa tälle asialle hanttiin?